Hrútur

on

Brygghus Steðja, Islanti. Savuolut, 5.1%. Pullo, 0.33l.

Jaahas, nyt onkin omituinen olut arvosteluvuorossa. Pullon ainesosaluettelossa on nimittäin maininta että sisältää ”sheep dung smoked ram’s testicles” – lampaanpaskassa savustettuja vuohenpalleja. Ilmeisesti tämä on EU-ystävällinen versio Hvalur-oluesta, jonka valmistuksessa on käytetty valaankiveksiä.

Eli siis pallikaljaa.

Lasiin pallikalja kaatuu niukasti vaahdoten, eikä pysyväiskerros ole kuin ohut kehä lasin reunoja vasten. Väriltään olut on sameanruskea, valoa vasten hiukan kuparinen ja ruosteinen. Tuoksu tuo mieleen vahvemman saksalaisen lagerin makeassa maltaisuudessaan – doppelbockin tai sensellaisen. Ilmeisesti olut on kuitenkin ale, ei lager. Savua ei tuoksusta liiemmin löydy, mutta muuten oikein hyvä mallaslimppumainen tuoksu.

Eikun pallikaljaa juomaan.

Maku on alkuun yllättävän laimea, mutta sitten iskee sinänsä tuttuja makuja jokseenkin omituisena yhdistelmänä päin naamaa – kuivaa heinää, savua, savupalvikinkkua, kuivattua hedelmää. Vie hyvän tovin eritellä makuja toisistaan, sillä ne esittäytyät jotenkin epätavallisesti yhteenkietoutuneina. Myös tutumpia ja turvallisempia makuja on mukana, kuten mallaslimppua. Ikävä kyllä runko on vähän ujo, etäinen jopa, jättäen paukut siihen vaiheeseen kun olut jo kallistuu kohti jälkimakua. Tästä oluesta olisi mielellään tykännyt enemmän sen erikoisten ainesosiensa takia, mutta ikävä kyllä ei pysty – aika tylsä tämä on.

Lopulta Hrúturissa jännintä on se, että siinä on palleja ja lampaanpaskansavun makua. Makunsa puolesta olut ei ole huono, muttei hyväkään – ryhdikkäämpänä ja rungoltaan täyteläisempänä tästä olisi helppo tykätä enemmän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s