Olaf Brewing, Suomi. Imperial stout, 11 %. Pullo, 0.33 l.

Tämä entisen Mustanvirran Panimon, nykyisen Olaf Brewingin imperial stout on saanut kypsyä kaapissa hyvän tovin: kesällä tulee kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun kävimme pullon panimopuodista ostamassa. Samalla reissulla ostimme parikin pulloa tätä, ja toisen joimme saman kesän aikana. Tuolloin, melko tuoreena, olut ei oikein vakuuttanut – saas nähdä mitä kaksi vuotta kypsytystä on saanut aikaan!

Lasiin olut kaatuu ensialkuun lainkaan vaahtoamatta, mutta pullon kevyen pyöräytyksen jälkeen loppukolmannes kaatuu nätin, mokkaisen vaahdon saattelemana, joka muodostaa n. puolen sentin kerroksen oluen pinnalle. Pysyväiskerrosta ei kuitenkaan juurikaan ole: ihan pientä utua mustan oluen pinnalla. Ja musta olut todellakin on: edes valoa vasten ei näy muita sävyjä. Tuoksu on miellyttävän paksu, makeantahmea, siirappinen, lakumainen, paahtunut. Oikein hyvä tuoksu, joka selkeästi hakkaa muistikuvien tuoreen version tuoksun.

Suutuntumakin on miellyttävän paksu ja siirappinen. Maku on kahden vuoden aikana selkeästi tanakoitunut ja täyteläistynyt, mutta aivan loppua lukuun ottamatta tuoreena häirinnyt lakatun puun kuivuus on läsnä vieläkin. Olut on kyllä merkittävästi pehmentynyt ja pyöristynyt, mutta tuo piirre haittaa silti. Joissakin oluissa ko. maku toimii, tässä ei. Muuten olut saisi olla vieläkin vahvempi maultaan; paahteisuutta, tummaa mallasta, karrelle palanutta limppua soisi olevan tuhdimmin. Etenkin jälkimakuun kehittyessään maku vain hiipuu nopeasti. Lasin viimeisissä tilkoissa edellä mainittu puumaisuus katoaa, ja maku muutenkin sakenee sille tasolle, mitä sen olisi toivonut olevan koko ajan – ehkä olisi pitänyt kypsytellä vielä vuoden?

Kypsytys on kyllä tehnyt paljon hyvää Northern Comfortille, mutta se kallistuu vieläkin vähän keskinkertaisuuteen. Kokeilu on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, minkä olemme todenneet aiemminkin: vahvoja, tummia oluita ihan oikeasti kannattaa kypsytellä rauhassa.