Huyghe Brewery, Belgia. Hedelmäolut, 8 %. Pullo, 0.33 l.
Vaikka kesälomalla onkin tullut juotua hiukan enemmän olutta kuin tavallisesti, siitä ei kuitenkaan johdu se, että näemme vaaleanpunaisia elefantteja. Ei, se johtuu siitä, että arviovuorossa on taas kerran yksi Huyghen Delirium-olut. Näitähän koristaa aina elefantti, yleensä vaaleanpunainen. Ja tuo elefantti on yleensä ollut laadun tae.
Lasiin Delirium Red kaatuu vähäisen vaahdon saattelemana, eikä pysyväiskerrosta ole kuin hiukan utua oluen pinnalla. Nimensä mukaisesti olut on punainen; tumman, suorastaan rusehtavan punainen. Rubiininpunaisesta, sameasta väristä tulee mieleen mummonmehu. Tuoksu on voimakas ja voimakkaan kirsikkainen. Makea, ja samalla hapan. Aivan hyvä tuoksu.
Maku seuraa samoja askelmerkkejä: makea, mutta silti hapan. Kirsikkainen ja karvasmantelinen. Mehuisa, ja löytääpä mausta myös hedelmäviinin sävyjä. Sekä suutuntuma että maku ovat täyteläisiä, ja olemuksen kuohkeus nostaakin oivasti esiin hedelmäisiä piirteitä maussa. Nielussa alkoholi polttelee jopa vahvemmin kuin oluen 8 % vahvuus antaisi olettaa.
Delirium Red on taas yksi laadukas Huyghen olut. Se on makunsa puolesta suorasukainen, mutta hyvä: maku ei lämmetessä liiemmin kehity, mutta ei tarvitsekaan. Kelpaa hyvin näin. Pienestä pullosta riittää hyvin kahdelle, ja esim. jälkiruokaoluena tämä varmasti toimisi mihin vuodenaikaan tahansa.