Aina välillä perheellistenkin on hyvä päästä tuulettumaan. Mekin siis päätimme lähteä nauttimaan korkeakylttyyriä kun muksu meni yöksi hoitoon, eli Sylvester Stallonen, Arskan ja monien muiden tähdittämää, suorastaan luokattoman huonoa Expendables 3:sta. Kaksi ekaa olivat ihan viihdyttäviä, tämä kolmas oli vain umpisurkea. Hyh hyh. Mutta ei siitä sen enempää, vaan pikaisia huomioita päivän aikana nautituista oluista……
Avainsana: IPA
Soppaillaanko? No Soppaillaan vaan!
Kesä, helteet ja loman viimeinen viikonloppu – kas siinä jo kolme hyvää syytä juoda muutama olut, ja kun Helsingissä vielä sattui olemaan Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuma samana viikonloppuna, niin siinähän oli se neljäs ja viimeinen hyvä syy uppoutua oluen humalaiseen ja maltaiseen syleilyyn. Nokkamme käänsimme siis kohti Helsinkiä ja kokkamme kohti SOPP:ia, tehden ennen…
Päivi ja päivä Lintsillä
Ummikot viettivät eilen päivän Linnanmäellä kahdestaan. Joo, aikuiset ihmiset ja vielä jaksavat moista. Tsk tsk, miten lapsellista, yms. jne. o.s.v. muuta paheksuvaa. Mutta käytiinpä silti ihan ilman jälkikasvua tai sukulaismukuloita, ja käydään ensi kesänäkin. Eihän Lintsillä jaksa koko päivää pyöriä ilman lounastaukoa, ainakaan näin ikäihmisenä, joten muutaman tunnin höykyytyksen jälkeen suuntasimme ravintola Jarrumieheen nauttimaan pikkunaposteltavaa…
Mufloni IPA
Beer Hunters, Suomi. IPA, 4.5%. Pullo, 33cl. Kesä, kesäilta, auringonlasku ja IPA. Kas siinä oiva yhdistelmä, etenkin näin keskikesän juhlan aikaan. Mufloni IPA oli itse asiassa ollut säilössä otollista hetkeä varten jo jonkun aikaa, ja nyt vasta tuli sellainen fiilis että perehdytäänpä toiseen Porin Beer Huntersin olueeseemme. Ensimmäinenhän oli Mufloni Aamupala Stout, joka sai osaltamme runsaasti…
All Day IPA
Founders, USA. IPA, 4.7%. Pullo, 355ml. Founders on tuttu jo useamman eri oluen muodossa, useimmat niistä melko vahvoja: Imperial Stout taisi olla yli 10%:n tujaus. Sekä IPA:t, että tummemmat tältä jenkkiläiseltä pienpanimolta ovat olleet mieleemme, eli nyt sitten taas jänskätään, voittaako panimotaituruus markettivahvuuden – tosin ennakkoon laitamme varovaisesti rahaa likoon ensimmäiselle vaihtoehdolle, sillä on vaikea…
Marston’s Old Empire
Marston’s, Englanti. IPA, 5.7%. Pullo, 0.5l Tampereen Klubilla oli musiikkimestaksi yllättävän hyvä olutvalikoima, joista yksi testaamatta jääneistä oli Marston’sin Old Empire-IPA. Two Tree Porter testattiin samaisella Klubilla, joten jatketaan teemaa Tampere Strikes Back, kotoa käsin siis. Vaahtoa tässä IPA:ssa on kohtalaisesti, jättää lasin reunalle vähän pitsiä. Vaahto on hyvin valkoista, ja jättää ohuen kerroksen oluen…
Aecht Schlenkerla Rauchbier & West Coast IPA
AECHT SCHLENKERLA RAUCHBIER (Brauerei Heller Bamberg, Saksa. Savuolut) Tuoksu & Väri Savuinen, grillattua BBQ-possua, ei lainkaan maltainen tai humallettu tuoksu. Tumma kuin Cola, paljon (tummahkoa) vaahtoa. Maku & Suutuntuma Savu maistuu selviten, ekana ja vikana vielä savuinen jälkimaku, pitkä maku jossa mallasmaisuutta. Lievästi hapokas, täyteläinen suutuntuma. Pisteet Ummikko M: 5/5 Ummikko N: 4/5 WEST…