Ummikot viettivät eilen päivän Linnanmäellä kahdestaan. Joo, aikuiset ihmiset ja vielä jaksavat moista. Tsk tsk, miten lapsellista, yms. jne. o.s.v. muuta paheksuvaa. Mutta käytiinpä silti ihan ilman jälkikasvua tai sukulaismukuloita, ja käydään ensi kesänäkin.

Eihän Lintsillä jaksa koko päivää pyöriä ilman lounastaukoa, ainakaan näin ikäihmisenä, joten muutaman tunnin höykyytyksen jälkeen suuntasimme ravintola Jarrumieheen nauttimaan pikkunaposteltavaa ja olutta. Jarrumiehen olutvalikoima on yllättävän hyvä, perusoluiden ohella n. puolen tusinaa hiukan erikoisempia oluita oli saatavilla, mm. Belhavenin Scottish Stout, johon en muista törmänneeni ravintolassa aiemmin. Tällä kertaa tuoppeihin kuitenkin valikoitui Belhavenilta Twisted Thistle IPA, ja toiseksi olueksi Fullersin London Pride, eli vaaleissa pysyttiin. Molemmat ovat maultaan melko perusaleja, jotka painottuvat selkeästi humalaan, ja joissa molemmissa on kevyttä hiivaisuutta (London Pridessä vähän rankemmin). Tuoksultaan, olemukseltaan ja maultaan molemmat olivat jopa hiukan tylsänpuoleisia ja tavanomaisia, Belhavenin IPA:ssa oli tuoksussa vähän enemmän pyrkimystä luonteeseen. Mutta toisaalta tavanomaisuutensa takia Belhavenin IPA oli aikamoinen pettymys, liian lähellä London Prideä toimiakseen IPA:na kovin hyvin. Twisted Thistle tuntui IPA:na olevan ylivarovainen, eikä miellyttänyt suuremmin etenkään Ummikko N:ää, joka on astetta aggressiivisempien IPA-oluiden ystävä. London Pride toisaalta ei edes lupaile mitään erikoista, vaan pyrkii olemaan tasaisen nautittava brittiale, ja sellaisena se toimiikin. Molemmat toimivat myös hyvin hiukan brittiläistyylisen, fish ’n’ chips-henkisen safkan kanssa, eli ranskalaisia ja sipulirenkaita, kananugetteja yms.

Lintsin jälkeen aikomuksemme oli suunnata Mannerheimintiellä sijaitsevaan Bar Fellowsiin nauttimaan muutamat ennen ruokailua, mutta ikävä kyllä ko. anniskeluravintola oli kesälomalla, joten suuntasimme samalla kadulla melkein naapurissa olevaan Pub99:in terassille, jossa oli tarkoitus ottaa ”vain yhdet”. Kuuluisia viimeisiä sanoja, sano. Ensimmäisen kierroksen juomat olivat Grimbergenin Blonde ja BrewDogin Punk IPA. Grimbergenin vaaleaverikkö on hyvin hedelmäinen, tai pikemminkin marjainen, raikas ja makea, jopa siiderimäinen tapaus: siinä on melkeinpä prikulleen samaa kirsikkaista marjaisuutta kuin Etelä-Afrikkalaisessa Savanna Dry-siiderissä, mutta tarpeeksi karamellisoitua mallasta ja kevyttä humalaisuutta jotta tämän sokkonakin tunnistaisi olueksi. Punk IPA taas on melko tyypillinen jenkki-IPA (vaikka brittiläinen onkin), eli greippimäisen hedelmäinen, humalan dominoima melkeinpä karvas juoma. Oluen lievästä tunkkaisuudesta ja sameudesta huolimatta se on erittäin helposti juotava, raikas ja virkistävä. Molemmat olivat siis hyvinkin sopivia Lintsinjälkeiseen chillailuun terdellä, mutta näiden jälkeen oli pakko suunnata sisätiloihin, sillä Manskun liikenteen möly ja hajut eivät sopineet tunnelmaan.

Seuraavaksi seuraamme lyöttäytyi pari vanhaa tuttua, eli Koffin Porter ja Hoegaarden. Koffin Portteri on perushyvä portteri, joka ei ole lainkaan hullumpi muttei myöskään ikimuistettava. Selkeästi parempi kuin siitä jatkokehitelty Two Tree Porter. Mämmimäinen makeus ja tumma paahteisuus ovat hyvin tasapainossa, ja siten olut on melko helppo juoda. Peittoaa muutamat markettivahvuiset brittiporterit (ja stoutit), mutta Alkon valikoimasta suurin osa muista portereista ja stouteista jättävät tämän varjoonsa. Hoegaarden taas on pikkuhiljaa suureenkin arvostukseen kahden henkilön raadissamme noussut vehnäolut, jonka maku kehittyy mukavasti oluen lämmetessä (Hoegaardenin lasithan jäähdytetään etukäteen, mikäli sitä tarjotaan oikeaoppisesti). Vaahtobanaania, kermaa ja kosolti makeutta tekevät tästä hyvin maistuvan seurustelujuoman.

Kolmansia ei ollut tarkoitus ottaa, mutta sitten huomasimme että Pub99:stä saa vielä BrewDogin Hello, My Name Is Päivi -erikoisolutta, joten olihan sitä maistettava. Harmillista että makunystyrät olivat jo hiukan tylsistyneet tässä vaiheessa, olisi nimittäin ollut mukava paneutua Päiviin ihan kunnolla tämmöisen melko ylimalkaisen ja pikaisen perehtymisen sijasta. Fiilis on kuitenkin että Päivi on Punk IPA:sta jatkokehitelty tuote, ja siinä on paljon samaa kuin suositussa punkkarissa, vaikka tyrnimarja tuo siihen tiettyä karuutta, kallioisuutta ja kalseutta. Siinä missä Punk IPA on auringonpaiste havumetsässä, on Päivi meren rantakallioihin lyövä tyrsky. Punk IPA on kalastaja tyynellä järvellä, Päivi on keltaiseen sadeasuun sonnustautunut partainen mies meren rannalla. On tietenkin mahdoton erottaa nimen luomaa mielikuvaa itse mausta, mutta vaikkei tyrni mullista makua, tuntuu se tuovan tiettyä suomalaista karuutta juomaan, mikä ei ole lainkaan hullumpi muunnelma. Kuitenkin on pakko todeta että juomaan liitetty hype on hivenen liioiteltua, eikä itse juoma ole kaiken buustauksen veroinen, vaikka ihan hyvä onkin.

Toivottavasti Päiviä saisi vielä pullossa joskus, olisi mukava arvostella se rauhassa kotioloissa.

Pub99:stä suunta vei syömään naapurissa olevaan Gringos Locosiin, jossa emme koskeneet tulisimpiin ruokiin (kerran yritin, vaivalla ja tuskalla sekä ruhtinaallisella määrällä hikeä sain annoksen syötyä). Suppeassa olutlistassa oli muutama valopilkku, joista meille kirkkaimmin välkkyi Teerenpelin Laiska-Jaakko, joka olikin oikein hyvä tuttavuus. Aluksi Jaakko tuoksuu melko peruslagerilta jossa on pientä tummuutta, mutta jonka maussa on selkeää banaanimaisuutta (samalla tapaa kuin Hoegaardenissa), mutta ajan myötä juoma kehittyi tummempaan suuntaan, saaden kevyen portermaisia sävyjä lämmetessään, banaanin kadotessa melkein täysin. Jaakko oli sen verran maistuvaa, että otimme toiset samanlaiset ruokailun yhteydessä.

Illan viimeinen etappi oli St. Urhos-pubi, jossa pysyttelimme tummassa linjassa: St. Peter’s Honey Porter ja Malmgårdin Huvila X-Porter. Tässä vaiheessa väsymys oli jo kova, ja mahat jo kovin täynnä, joten emme kovin syvällisesti jaksaneet juomiin perehtyä. Pyhä Petsku tarjoili todella omalaatuisen kokemuksen ällömakeaa hunajaa paahdetumman oluen rinnalla, josta emme oikein osanneet päättää mitä mieltä olimme, kun taas X-Porter oli melko tavanomainen mutta ihan hyvä.

Seuraavana päivänä oli vielä vuorossa pikainen shoppailukierros kesäisessä Helsingissä, lähinnä levykaupoissa (luonnollisesti), ja Bruuverissa pidimme tankkaustauon. Tuoppeihin joutui palkittu Saimaan Juomatehtaan Django & Steven Pale Ale, sekä Bruuverin oma Clarinet Marmelade IPA. Näistä Django veti selkeästi pidemmän korren: Clarinetin tuoksu oli hyvin hento, etäinen ja heikko, ja maussa oli outoa, hiukan tökkivää terävyyttä, pistävyyttä ja jyrkkyyttä; tästä huolimatta Clarinet oli ihan nautittava uusi tuttavuus. Django taasen vei pointsit kotiin hedelmäisellä, sitruunaisella, hiivaisella tuoksullaan joka toi mieleen siman, ja maullaan, joka oli sopivan konservatiivinen sekä tasapainoinen ollakseen helposti nautittava mutta silti raikkaan virkistävä.

Reissussa tuli siis perehdyttyä jo etukäteen muutamiin SOPP:in listojen mielenkiintoisin tuttavuuksiin, mikä helpottaa valinnan vaikeutta ensi viikolla, kun pitää päättää mikä sopii tuoppeihimme SOPP:issa.