Olutta ja Stallonea

on

Aina välillä perheellistenkin on hyvä päästä tuulettumaan. Mekin siis päätimme lähteä nauttimaan korkeakylttyyriä kun muksu meni yöksi hoitoon, eli Sylvester Stallonen, Arskan ja monien muiden tähdittämää, suorastaan luokattoman huonoa Expendables 3:sta. Kaksi ekaa olivat ihan viihdyttäviä, tämä kolmas oli vain umpisurkea. Hyh hyh. Mutta ei siitä sen enempää, vaan pikaisia huomioita päivän aikana nautituista oluista…

1hopfloodJaialai

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Kampissa sijaitseva Rotterdam, jossa lounaan ohella nautimme muutaman oluen. Ensimmäinen pari oli EvilTwin Brewingin amber ale Hop Flood sekä Cigar City Brewingin Jai Alai -IPA. Hop Flood oli melko tyypillinen amber ale, eli tuoksultaan ja maultaan toi mieleen kotikaljan johon on lisätty reilusti humalaa. Hiukan BrewDog-maiseen tapaan provosoivan humaloitu olut oli kyllä melkoisen kuiva, mutta alla oli kotikaljamaista pehmeyttä. Ajan myötä hapokas, makeahko maltaisuus nousi enemmän esille. Oikeastaan aivan oiva olut! Jai Alai tuli pikemminkin hedelmälimpparin mieleen tuovassa tölkissä, ja melko hedelmäinen IPA olikin kyseessä: melko miedossa tuoksussa oli sekä sitrusta että appelsiinia, ja maussa appelsiinimaista, trooppista ja jopa mangomaista hedelmäisyyttä. Maultaan Jai Alai oli hyvin kevyt, ja korosti hedelmäisyyttä humalan kuivuuden yli, ollen siten sekä raikas että virkistävä. Ehkä aavistuksen outo IPA, mutta ihan hyvä sekin.

2.rubaeus

Toiseksi parivaljakoksi Rotterdamissa valikoitui Foundersin hedelmäolut/vadelma-ale Rübaeus ja vanha kuomamme, London Porter, josta ei sen enempää. Rübaeus oli olemukseltaan lambicmaisesti paksu, marjainen ja syvän punainen. Tuoksu oli kuin sokeroidulla vadelmamehulla, jossa lambicmaista happamuutta, ja makukin oli vadelmamehumainen: mausta juomaa ei olueksi tunnistaisi, vaan voisi kuvitella juovansa mummon itse pullottamaa vadelmamehua. Rübaeus oli helposti juotava ja maistuva, mutta rupesi myös jo yhden tuopillisen aikana tökkimään. Tuttavuutena mielenkiintoinen, mutta tokkopa olut jota tulee uudestaan testattua.

3.hefe

Melkein naapurissa olevassa Teerenpelissä joimme niinikään kahdet oluet. Ensimmäinen satsi oli entuudestaan tuttu Young’s Double Chocolate Stout, joka on vieläkin aivan loistava olut, sekä Weihenstephaner Hefe-vehnäolut. Weihenstephaner on oikeastaan täysin tyypillinen saksalainen vehnäolut johon pätee yleiset kliseet vanukasmaisuudesta, banaanimaisesta tuoksusta ja mausta, jne. Ihan hyvä vehnäolut, helppo ja virkistävä tämäkin.

4.clownking

Kakkossatsin Brewdogin Clown King -niminen barley wine oli toisaalta astetta haastavampi tapaus jo korkean alkoholiprosenttinsa takia (12%). Maultaan se toi mieleen Fuller’s Golden Priden pyöreällä, pehmeällä, paksulla tuoksullaan jossa oli hapanta leipätaikinaa, juureskellaria ja lanttulaatikkoa. Maku oli pitkälti sama, ja kokonaisuutena Clown King oli melkoisen tuhti ja ruokaisa olut, jossa alun happamuus muuttui liiankin makeaksi. Mielestämme Clown King oli liian hyökkäävä ollakseen makuumme. Sen kaverina oli Flying Dogin Doggie Style-pale ale/APA, joka oli humalarikas muttei silti överiksi menevää, greippistä, täyteläistä ja hyväntuoksuista. Maultaan melko kevyt, lonkeromaisella tavalla greippinen olut oli APA-tyyliin helppo ja virkistävä.

5.mikkeller 6.stapaamberipa

Leffan yhteydessä kävimme Tennispalatsin William K.:ssä juomassa vielä parit oluet. Uusia tuttavuuksia olivat Mikkeller 20 sekä Stadin Panimon West Coast Amber IPA. Mikkellerin 20 on ainesosiltaan aikamoinen humalapommi, nimen verran humalalajikkeita on nimittäin valmistukseen käytetty, ja sen kyllä huomasi. Tuoksussa oli aistittavissa oikeastaan vain humalaa, mutta silti tuoksu pysyi hulluuden tällä puolen. Ottaen huomioon humalalajikkeiden määrän oli sekä tuoksu että maku yllättävän mietoja: makukin oli kyllä ehdottoman humalarikas, muttei liiallisen. Huomattavasti rankempaa odotimme, mutta 20 oli suorastaan yllättävän kevyt ja helppo juoda, mutta silti maultaan rikas ja vivahteikas. Sen kaverina ollut Saimaan Juomatehtaan Django & Steven Pale Ale tuntui itse asiassa melkein rankemmalta, vaikka muuten Mikkeller vei voiton. Stadin Panimon Amber IPA oli onnistunut yhdistelmä amber alea ja IPA:aa, joka tasapainotteli hyvin näiden kahden välillä. Oluessa oli amerikkalaistyylisen pale alen/IPA:n havuista, kesäistä elinvoimaa, mutta myös kosolti amber alemaista maan ja mullan tuntua.

Näillä eväillä molempien ummikkojen maksat saivat siis hyvän marinadin. Leffa oli mitä oli, mutta oluttarjonta oli pääosin oivallista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s