Kolme kovaa koota: kulttuuri, kalja ja kalja

Kävi niin hassusti, että toinen Ummikoista erehtyi täyttämään vuosia. Joka vuosi emme toki tähän halpaan mene, mutta tänä vuonna erinäisistä syistä näin pääsi tapahtumaan, ja koska vahinko sattui ja maito oli jo maassa, päätti se onnettomuuteen viaton Ummikko ikään kuin surumieltä lieventääkseen järkätä vanhenevalle Ummikolle pienen yllärin.

Ylläri itsessään oli teatteri-ilta: kävimme katsomassa, tai kuulemassa pikemminkin, Tapanilassa majailevan Teatteri Tuikkeen kauhunäytelmän Viimeinen Vuoro. Virkistävän erilaisessa teatterinäytöksessä yleisö istuu silmälaput silmillä koko näytöksen ajan, ja näytelmä tapahtuu yleisön keskellä. Kalliimmilla HC-paikoilla istuva osa yleisöstä saattaa myös joutua osalliseksi showsta pienimuotoisesti: Ummikko M:ää ainakin vähän tönittiin, päälle ruiskutettiin vettä ja kasvoja pyyhittiin jollain märällä. Näytöksen jälkeen Ummikko N löysi sylistään muovimadon. Ei nyt spoilata hommaa liikaa, mutta Viimeisen Vuoron tapahtuman sijoittuvat lauantai-illan viimeiseen metrovuoroon, ja koska kyseessä on kauhunäytelmä, eivät asiat mene ihan kuin Strömsössä. Tai mistä minä tiedän mitä Strömssössä tapahtuu suljettujen ovien takana, ei paikka jossa asiat aina sujuvat voi olla ihan niin puhtoinen kuin antavat päälle päin ymmärtää…

Näytös oli hyvä, etenkin kun ottaa huomioon että kyse oli pienen budjetin tuotannosta. Yleisöä olisi voinut aktivoida enemmän, esim. luoda tuntuvampaa yleisöön kohdistuvaa uhan tuntua, rytmitys olisi voinut olla tiiviimpi (nyt oli pari vähän tunnelmaa latistavaa suvantokohtaa), ja valaistusta olisi voinut käyttää vähän tehokkaammin (silmälapuista suodattui voimakas valo läpi). Äänipuoli oli kuitenkin kondiksessa, ambientmainen musiikki kauhuefekteineen toimi hyvin ja näyttelijät suoriutuivat rooleistaan hyvin. Kokemuksena sokkoteatteri oli kuitenkin virkistävän erilainen, ja omassa päässä tapahtuvan visualisoinnin voimakkuus oli yllättävää: koska tapahtumamiljöö oli hyvin tuttu, pystyi katsoja visualisoimaan kohtalaisella tarkkuudella esim. hahmojen asut (suurin osa oli metron vartijoita) ja itse metrovaunun. Yllättävää oli myös kuinka paljon muut aistit terävöityivät näin lyhyessäkin ajassa.

Puutteistaan huolimatta siis varsin suositeltava kulttuurikokemus.

Mutta, asiaan.

Ennen teatteria Ummikot menivät ruokailemaan paikalliseen Jyväseen. Siellä juomiksi valikoituivat jo vanhat tutut, eli Teerenpelin ESB HippaHeikki, Keisari EloWehnä, Hoegaarden ja Koffin Porter. Jyväsellä on, ottaen huomioon että kyseessä on lähiöravintola, kohtalaisen hyvä olutvalikoima, vaikkakin melko suppea. Soisimme heidän vaihtelevan valikoimaa vähän useammin, mutta lahjahevosen suuhun ei parane katsoa: ilman Jyvästä gettomme laatuoluita tarjoilevien, viihtyisien ravintoloiden lukumäärä olisi tasan nolla.

Näytöksen jälkeen suuntasimme Tikkurilaan ja Dixiin tarkastamaan melko äskettäin avatun laatuolutravintola Maltainen Metson. Paikkana se on melkoisen ankea paikka, mutta täysin olosuhteiden pakosta: juna-asemalla, kahden käytävän keskellä sijaitsevalla paikalla on isot avoimet ovet kahteen suuntaan, ja loisteputkien steriili valo tuhoaa kaiken tunnelman. Sen rippeet katoavat yleiseen asemamölyyn, etenkin perjantai-iltana kun hunningolla olevat ernut ja muu nuoriso remuaa siellä. Parhaansa ovat kuitenkin yrittäneet tehdä paikalle, ja olutvalikoima oli miellyttävän laaja. Vaihtoehtoja olisi löytynyt vaikka millä mitalla, mutta tällä kertaa päädyimme Sierra Nevadan Flipside-nimiseen punaiseen IPA:aan sekä BrewDogin Brixton Porteriin. Flipside, joka on syksyinen kausiolut, on väriltään tosiaan syksyisen punaruskea, ja tuoksu on tyypillisen IPA:n johon on lisätty multaista maltaisuutta, lopputuloksen ollen siten ihan aavistuksen simamainen, ja hiukan muttei liian hapan. Maku on maltillisen jenkki-IPAmainen, mutta maltainen runko on vahvempi kuin IPA:lta odottaisi. Ei lainkaan hassumpi olut, muttei myöskään mikään raadin suosikki. Brixton Porter veti selkeästi lyhyemmän korren: suklainen ja BrewDogille epätavanomaisen vähän humalaa sisältävä tuoksu lupaili hyvää pehmeässä paahteisuudessaan, mutta maku oli aavistuksen ohut ja tuoksua ikävästi terävämpi. Maussa oli kitkerää, reilusti paahdettua kahvia, ja lopputulos oli pienoinen pettymys.

VVbrixton+flipside

 

Koska Maltainen Metso paikkana ei ollut kovin viihtyisä, siirryimme Helsingin keskustaan ja vanhaan tuttuun Kitty’siin. Kuukauden oluena mainostettiin saksalaisen Weihenstephanerin Stoutia, joka olikin ensimmäinen valintamme. Palaneelle kaurapuurolle tuoksuvan oluen maku oli kuin yhdistelmä vehnäolutta ja tummaa alea: vehnäoluiden imelä makeus löi kättä melko miedon mutta silti selkeän alemaisen tummuuden kanssa. Maussa oli lievää paahteisuutta, ja kokonaisuutena pehmeä olut oli melko miellyttävä, vaikka maku olikin ehkä loppujen lopuksi lähempänä tummaa lageria kuin stoutia.

VVwstout

 

Tummalla linjalla jatkettiin: Oluthuoneiden Eko-teemalistalta valitsimme seuraavaksi ruotsalaisen Slottskällanin Svart-ekoporterin sekä Riedenburgerin Michaeli Hefe Dunkel-vehnäoluen. Michaeli oli vehnäolueksi melko tavanomainen: kermainen, banaanimainen, aavistuksen tunkkainen sekä tuoksussaan että maussaan. Maussa oli mukavaa rouheutta ja multaisuutta. Tyypillisyydestään huolimatta melko hyvä. Svartissa oli tuoksussa salmiakkijauhetta, kaakaokahvia sekä puumaista pähkinäisyyttä. Maussa maistui tuhtia alkoholia enemmän kuin oluen 5.5% volyymiprosenttia antaa odottaa, ja kevyestä mausteisuudestaan huolimatta mukana oli myös reilua makeutta. Hiukan hapokkaan terävä, lakritsinen sekä kevyen savuisa olut oli ihan hyvä, muttei mitenkään ikimuistoinen. Sitä vaivasi ehkä lievä ylipaahteisuus.

VVluomut

 

Lopuksi Ummikko M otti vielä real ale-hanassa olleen Copper Hopin, joka on American amber/red ale-tyylinen olut. Tuoksu oli kevyt ja nätin humalainen sekä hedelmäinen. Erittäin kaunis olut, jossa oli tiiviin kermainen vaahto, paljastui kuitenkin pettymykseksi. Maussa britti-bitter kohtaa APA:n, mutta ikävä kyllä maun laimeus, ohuus ja jopa vetisyys tekee juomakokemuksesta melko yhdentekevän. Valitettavasti kuvamateriaalia tästä juomasta ei ole käytettävissä (eli, unohtui kuvata).

Semmoinen oli siis Ummikkoin Syntymäpäiväodysseia. Kotiinkin ehdittiin hyvissä ajoin, kauan ennen illan viimeistä vuoroa…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s