Eilen Ummikot osallistuivat muutaman kaverin järkkäämälle olutbaarikierrokselle Helsingin keskustan seutuvilla. Idea oli yksinkertaisuudessaan yksinkertainen: mennään ravintolaan, juodaan olutta, mennään toiseen ravintolaan, juodaan lisää olutta. Ja niin edelleen. Matkanjärjestäjät jakoivat kaikille myös kotitehtävälapun, johon tuli kirjata pientä huomiota juoduista oluista, mutta mistään ryppyotsaisesta touhusta ei tosiaan ollut kyse: ideana oli juoda kaljaa hyvässä seurassa.

Ummikot lämmittelivät ennen kierrosta tuttuun tapaan paikallisessa Jyväsessä testailemalla Oluthuoneiden IPA-viikkojen tarjontaa. Ikävä kyllä Jyväsen lista oli suppea, mutta kyllä sieltä pari kivaa tarttui tassuun: Espanjassa majailevien jenkkien pyörittämän Edge Brewingin Hoptimista sekä brittiläisen Wold Topin Scarborough Fair.

Scarborough Fair, perinteinen britti-IPA, oli ulkoiselta olemukseltaan kalpean pronssinen ja meripihkainen, kirkas eikä kovin hapokas. Tuoksussa oli paljon perus-brittialemaisuutta, jossa IPA-luonnetta antoi appelsiinimainen sävy makean maltaisuuden päällä. Tuoksu oli itse asiassa aavistuksen simamainen. Maku hiivainen, kuivan puumainen, britti-alemainen, todellakin ”old school”-IPA eikä mikään jenkki-IPA. Kevyt, helpohko ja hyvä joskaan ei erinomainen: oiva seurustelujuoma jota hörppiä jutustelun lomassa.

Hoptimista puolestaan oli sameampi ja tummempi: värissä oli ruskeansävyistä pronssia. Vaahto jätti jälkeensä runsaasti nättiä pitsiä. Tuoksu taattua IPA:aa eli kissanpissistä humalan katkeroa, greippistä sitruksisuutta ja hyvin ohutta, jopa melkein olematonta mallasta. Sen paremmin tuoksu kuin makukaan ei silti mennyt överiksi humalaisuudessa, vaan Hoptimista pysytteli helposti nautittavan ja mukavan keveyden alueella. Makukin oli greippinen sekä hiukan hiivaisen tunkkainen ja kuiva. Maku oli ehkä aavistuksen yksipuolinen, mutta silti Hoptimista on ihan hyvä jenkkityylinen IPA.

Pikaisen shoppailun jälkeen ennen varsinaista kierrosta Ummikot suuntasivat Kampin Bravuriaan ruokailemaan. Aiemmin, kun ravintola toimi itsepalveluperiaatteella, oli se mukava paikka käydä jos halusi nopeasti hyvää ruokaa. Sen jälkeen kun ravintola siirtyi perinteiseen pöytiin tarjoiluun, ei ruokaa enää saa läheskään yhtä nopeasti ja hinnatkin ovat nousseet. Ihan hyviä pastoja ja pizzoja sieltä vieläkin saa, ja nyt oli juomalistalla italialaisen Birrificio Gecon oluita, joista Ummikot testasivat vehnäolut Millaa sekä milk stout Pecora Neraa.

Milla on hyvin Hoegaardenmainen ulkonäöltään, tuoksultaan ja maultaan… mutta onpa siinä käytetty korianteria mausteena, aivan kuten Hugossa. Milla on ehkä hiukan makeampi ja yrttisempi ja siten Hoegaardenia terävämpi, mutta Hoegaarden-mukaelmaksi sitä voi oikein hyvin kutsua, eikä edes huonoksi sellaiseksi. Pecora Nera oli yllättävän paahteisen terävä tuoksultaan, vaikka milk stoutin makeuttakin oli mukana. Maku oli ruokailuun sopien mukavan kevyt, paahteinen ja makea. Ei nyt mitään napakymppioluita kumpainenkaan, mutta ihan kivoja tuttavuuksia silti.

Ruokailun jälkeen Ummikot + kaveri suuntasivat olutbaarikierroksen omaan aloituspisteeseemme, Ruoholahden Amsterdamiin (oikeasti kierros alkoi Espoon Davistosta, mutta koska Espoo on musta aukko skippasimme sen sekä kierroksen toisen etapin, niinikään Espoossa sijaitsevan The Gallows Birdin). Amsterdamissa yhteen tuoppiin kaatui Hiisin Leimaus-IPA, joka on mangolla ja habanerolla maustettu suorastaan upean oranssisen värinen olut, jonka maku ei kuitenkaan ollut ihan yhtä eksoottinen kuin mitä sisältöluettelo sekä ulkonäkö lupailivat. Tästä pienoisesta pettymyksestä huolimatta aivan hyvä IPA! Toisen tuopin täytteeksi tuli vanha tuttu, Foundersin Breakfast Stout: tumma, paahdettu ja kahvinen musta kulta, jossa voltit (8+%) maistuvat läpi. Vähän tylsäksi tuo kuitenkin paljastui, vaikka muistikuvien mukaan olisi ollut erittäin hyvä.

Amsterdamin jälkeen seuraava baari oli niinikään Ruoholahdessa sijaitseva One Pint Pub, melko pieni ravintola joka ehkä päälle päin vaikuttaa nuhjuiselta mutta jonka oluttarjonta on ehdotonta valioluokkaa. Kyseisessä juottolassa seurue pysyi kahden tuopin ajan. Ensimmäinen tuopperoisemme oli Stroud Breweryn Big Cat Stout, jonka valitsimme ihan vaan koska siinä oli pantteri kyljessä. Soraiselta ja mämmiseltä tuoksuva luomuolut maistui maltaiselta ja mämmiseltä, eli aika perus-stoutilta joka ei herättänyt suuria tunteita suuntaan tai toiseen, mutta meni kurkusta alas mukisematta.

Toisella kierroksella valitsimme Weird Beardin Little Things That Kill:in… mikä juttu Weird Beardin hipstereillä ja vaahdolla on? Turun Cosmic Comic Cafessa testattu Weird Beard vaahtosi hulluna, ja sama vika oli tässäkin humalapainotteisessa vaaleassa alessa: kymmenisen minuuttia sai pikkutilkkoja kaadella tuoppiin, ja joka tilkan myötä olut vaahtosi kuin raivotautinen koira kermavaahtokapselia purressa. Hullua ja oikeastaan aika ikävää. Vaahtovammainen olut oli maultaan kuitenkin ihan OK-tason kohtalaisen matalan alkoholiprosentin omaava kevyt olut: runko oli ohuenpuoleinen, jota sopusuhtainen humalointi tilkitsi ihan toimivasti. Helposti juotava olut.

Seuraava pysähdys oli ah niin trendikäs Brewdogin juottola, jossa saimme luovia hipstereiden keskellä tuntien itsemme niin kovin epämuodikkaiksi. Ah ja voi. Tuoppeihin kaatui Erdingerin Dunkel-vehnäolutta, joka on taatun hyvä tumma vehnäolut, sekä italalaisen Crakin Soul Stoutia, joka on tupakalla maustettu tapaus: kevyt, samettinen tumma olut jota olisi voinut juoda enemmänkin kuin ottamamme pintin puolikkaan. Brewdogin baari ei itse asiassa ollut kovin mukava paikka, jotenkin väärällä tavalla riisuttu ja karu, mutta toisaalta lauantai-illan tungos (vaikka näin alkuillasta se ei vielä ihan täynnä ollut) toki vaikuttivat asiaan. Pitää tsekata baari uudestaan joskus toiste.

Tässä välissä oli syömätauko (kedappipitsaa), jonka jälkeen vuorossa olisi ollut American Craft Beer Bar, mutta se oli kuulemma niin täysi että skippasimme sen ja suuntasimme Black Doorin. Ummikko M päätyi tuttuun, turvalliseen ja erinomaiseen Fuller’sin ESB:hen, kun taas N valitsi Malmgårdin Proto #7:n, joka oli hyvä pale ale: melko perus-pale ale, helppo ja kevyt, terassijuomalta tuntuva olut. Ravintola itse oli pienehkö, muutamaan eri soppeen jaettu melko äänekäs, ahdas mutta silti viihtyistä paikka.

Tässä vaiheessa Ummikko M:n kunto loppui kesken, pari huonosti nukuttua yötä ja puhdas fyysinen uupumus pakottivat nostamaan kädet pystyyn ja luovuttamaan. Bier Bier, Olhus Kobenhavn, Leijuva Lahna ja Angleterre jäivät kokonaan testaamatta, mutta kotimatkalla Ummikot käväisivät vielä Jyväsessä vetämässä huiviin Guinnessin ja Oppigårdin India Tributen, joka oli ihan kiva IPA sekin. Väsymyksen takia tuon hienompaa kommenttia ko. oluesta ei ole eikä tule.

Kaikean kaikkiaan olutbaarikierros oli ihan kiva reissu: ravintolan vaihtaminen tarkoitti sitä, että juomisen tahti pysyi pakostakin sopivan hitaana eikä siten noussut päähän ihan liikaa, ja näin tuli tarkastettua muutamakin paikka jonne ei vain ole saanut aikaiseksi käydä aiemmin. Hyvä seurakin on tietenkin aina mukavaa. Ummikkojen kohdalla pit stop eli ruokailutauko kuitenkin vähän ikävästi rikkoi rytmin, ja siitä ei sitten enää päästykään kisaan mukaan ja oli pakko luovuttaa pikaus maikkel vas petter tis time.

Mutta siis sellainen oluentäyttämä, kostea muttei mitenkään älyttömän humaltunut lauantai-ilta Ummikoilla tällä kertaa.