Brouwerij Huyghe, Belgia. Belgityylinen tumma ale, 11.5%. Pullo, 0.75l.

Huyghen pinkit elefantit ovat meidänkin blogistamme tuttuja. Helposti tunnistettavista, keraamisen näköisistä pulloistaan ja elefanteistaan tuttu belgipanimo on yleensä ollut laadun tae. Nyt on vuorossa hiukan erikoisempi tuote heiltä: bourbontynnyreissä kypsytetty tummemmanpuoleinen belgiale. Pullokaan ei ole keraamisen värinen vaan musta, ja pinkki elefantti kullitettu.

Lasiin Delirium Black Barrel Aged 2020 kaatuu vaahdoten n. sentin, puolentoista verran erittäin äänekkäästi poreilevaa, vaaleaa vaahtoa. Kaadon jälkeen vaahto asettuu hiljalleen epätasaiseksi, ohueksi kerrokseksi oluen pinnalle. Itse olut on väriltään tumman likaisenruskea ja aavistuksen pronssinen, jopa kotikaljamainen. Tuoksu on rasvainen, vaniljainen, alkoholinen, makea, lievän hunajainen ja käyneen luumuinen. Selkeä bourbonmainen ripaus on mukana tuoksussa. Eli aika lailla sitä mitä voisikin odottaa! Varsin toimiva tuoksu, jos ehkä rehevämpikin voisi olla.

Suutuntumakin on melko poreileva ja sen takia kuohkea. Kuohkeuden alta löytyy vahvalle belgialelle tyypillisiä makuja: ylikypsää luumua, mallaslimppumaista maltaisuutta, imelyyttä. Ripaus toffeeta, ja selkeää jos ei ylen vahvaa bourbonmaisuutta. Tynnyri-Delirium ei myöskään yritä peittää vahvuuttaan: jo rungossa on viinaisuutta, ja nielussa se vasta korventaakin! Todellakin lämmittävä olut – tätä kelpaisi juoda sydäntalvella. Jatkokulausten myötä ylikypsän imelät piirteet korostuvat korostumistaan, kun taas bourbonmaisuus astuu taka-alalle. Oluen kehityskaari onkin hauska, koko ajan hissukseen kohti ”perinteisempää” belgimakua, joskin aina mukana pysyvällä viinaisuudella on selkeän viskimäisiä vivahteita.

Huyghen Delirium Black Barrel Aged 2020 on taas yksi hyvä olut hyvän panimon listalle. Tynnyrikypsytyksen rooli oluessa on sopivan kokoinen, eli belgioluen kyseessä ollessa erittäin maltillinen. Se antaa pientä vivahdetta makuun, mutta pääosin maku on klassista belgiä ja tuttua Deliriumia. Huyghellä ja Deliriumeilla kun nyt kuitenkin on aika vahva ja helposti tunnistettava oma maku, joka on keskiverto vahvaa belgialea aavistuksen makeampi. Ja hyvä näin: miksi toimivaa reseptiä muuttaa liikaa?