CoolHead Brew, Suomi. Imperial stout, 10%. Tölkki, 0.33l.
Ei ole mikään salaisuus, että olemme CoolHead-faneja sekä CoolHeaders-tukijäseniä. Mielestämme panimo on muutamassa vuodessa noussut yhdeksi kotimaan kovimmista, tai oikeastaan jopa kovimmaksi, ja vaikka panimolla on heikkoutensakin, ovat sen vahvuudet huomattavasti suuremmat. Panimon bravuureihin kuuluvat hapanoluet, vahvemmat mehuisat IPA:t sekä vahvat, tummat oluet – markettipuolen hazy/juicy/NEIPA-osasto on taas Juicinessin ohella ollut köykäisempää.
Nyt lasissa oleva Arriba on kuitenkin vahva ja tumma ja maustettu, eli juurikin CoolHeadin hyvälle alueelle menevä olut. Kymmenvolttisen imperial stoutin valmistuksessa on käytetty suklaata ja lisänä on mausteita, mm. chiliä ja kanelia. Lasiin tämä tumma kulta kaatuu juurikaan vaahtoamatta, vain lopussa tulee n. millin kerros joka laskee ohueksi uduksi oluen pinnalle. Väriltään olut on sankan musta, edes valoa vasten ei näy muita sävyjä. Tuoksussa sävyjä sitten onkin: chiliä, kanelia, suklaata; makeutta, tulisuutta, mausteisuutta. Kuin maustekakku. Tumma ja tuhti tuoksu on oikein oiva, ja lupailee hyvää makukokemusta.
Ja sellaisen saakin. Arriba on paksu, tahmea, siirappinen ja suutuntumaltaan samettinen. Mausta löytyy hyvässä tasapainossa tuoksussakin mainittuja elementtejä: suklaisuus on kuin peti, jolle on maltillisesti ladottu kanelia ja chiliä. Chili jopa aidosti polttelee vähän, muttei liikaa – nielussa puolestaan se on viina mikä korventaa, ainakin osittain. Muutaman kulauksen jälkeen ruokatorveen asettautuu asumaan jatkuva pieni polttelu, joka ei kuitenkaan ole epämieluisaa; tästä taitaa vastata ennen kaikkea chili.
Siinä mielessä Arriba on hyvinkin moderni stout, pastryjen sun muiden sukua, että sen makumaailma läväytetään heti päin näköä eikä se siitä erityisemmin kehity lasin huvetessa ja oluen lämmetessä. Tästä ei avaudu uusia piirteitä eikä olutta voi varsinaisen kompleksiseksi kutsua vaikka maussa monipuolisuutta onkin; vähän maun huiput tasoittuvat ja kokonaisuus pyöristyy, mutta vivahteita ei tule lisää. Yksioikoisuus onkin yleisesti ottaen modernien, vahvojen ja tummien oluiden mälsin piirre. Siitä huolimatta näistäkin löytyy todella hyviä oluita – ja sellainen Arriba on. Ei kärkijoukkoa, mutta perustasoa parempi silti.
Arriba on kuin onkin oiva taidonnäyte CoolHeadilta: mielenkiintoinen, ajan hermolla oleva, laadukas olut. Ja hyvä. Toistamme mielipiteemme: CoolHead on Suomen paras pienpanimo.