Griffin Brewery, Englanti. Porter, 5.4%. Pullo, 0.5l. Tämä helmi olueksi on mainittu jo muutamaan otteeseen tässä blogissa, ja muualla olemme nähneet sitä tituleerattavan maailman parhaaksi porteriksi – ja jossain jopa maailman parhaaksi olueksi. Ainakin jälkimmäisestä voinee olla montaa mieltä, tai binäärisen on/ei ole-asettelun ollessa kyseessä vain kahta jos ”jyrkkä ehkä” ei ole lukittava vastaus. Meidän…
Avainsana: porter
Soppaillaanko? No Soppaillaan vaan!
Kesä, helteet ja loman viimeinen viikonloppu – kas siinä jo kolme hyvää syytä juoda muutama olut, ja kun Helsingissä vielä sattui olemaan Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuma samana viikonloppuna, niin siinähän oli se neljäs ja viimeinen hyvä syy uppoutua oluen humalaiseen ja maltaiseen syleilyyn. Nokkamme käänsimme siis kohti Helsinkiä ja kokkamme kohti SOPP:ia, tehden ennen…
Päivi ja päivä Lintsillä
Ummikot viettivät eilen päivän Linnanmäellä kahdestaan. Joo, aikuiset ihmiset ja vielä jaksavat moista. Tsk tsk, miten lapsellista, yms. jne. o.s.v. muuta paheksuvaa. Mutta käytiinpä silti ihan ilman jälkikasvua tai sukulaismukuloita, ja käydään ensi kesänäkin. Eihän Lintsillä jaksa koko päivää pyöriä ilman lounastaukoa, ainakaan näin ikäihmisenä, joten muutaman tunnin höykyytyksen jälkeen suuntasimme ravintola Jarrumieheen nauttimaan pikkunaposteltavaa…
Little Valley Brewery Vanilla Porter
Little Valley Brewery, Englanti. Porter, 4.5%. Pullo, 0.5l. Lieköhän luomuvillitys isokin asia alkoholin maailmassa? Viinien puolella on vissiin muutamiakin luomuviinejä, mutta oluissa emme muistaaksemme ole törmänneet muihin luomutuotteisiin tähän mennessä kuin Little Valley Breweryn tuotteet. No, oli miten oli, vaikka eettiset seikat ja luontoystävällisyys ovatkin hyviä asioita, ei anneta niiden muodostaa negatiivisia ennakkoluuloja tätä olutta…
Siiderifestarointia yms.
Treffipäivänä Ummikot suuntasivat kauniiseen ja kesäiseen pääkaupunkiimme viettämään päivää. Blogin aihepiiriin ei kuulu elokuva Maleficent (joka oli molempien mielestä hyvä) eikä vähäinen shoppailu (joka oli molempien mielestä rasittavaa) eikä edes ruoka, vaan alkoholijuomat. Koska S-ryhmän siiderifestarit olivat vielä käynnissä, otimme tilaisuudesta vaarin ja maistelimme vielä vieraita juomia. Ekskursio alkoi taas Martinlaakson Jyväsestä, jossa juomiksi valikoitui…
Two Tree Porter
Sinebrychoff & Brooklyn Brewery, Suomi/USA. Porter, 7.2%. Pullo, 33cl. Sinebrychoff – sano Koffi vaan – ei näin rivilagerin vieroksujina ole kovin vakuuttava nimi pullossa, mutta siltikin erehdyimme maistamaan tätä Brooklyn Breweryn kanssa yhteistyönä tehtyä olutta Tampereella viime viikonloppuna ja totesimme silloin, että ainakin ihan juomakelpoinen olut on kyseessä. Tämä tosin oli joskus puolen yön pintaan,…
Pikkuportteri
PIKKUPORTTERI (Käsityöläispanimo Pyynikki, Suomi. Porter, 4.2%) Tuoksu & Väri Kahvia ja suklaata tuoksussa. Väriltään tumma, melkein musta. Ei vaahtoa mainittavasti. Maku & Suutuntuma Todella paahdettu, melkein palanutta. Runsas maku, paljon runsaampi maku kuin muilla markettiporttereilla tai -stouteilla. Vähänlaisesti makean sävyjä maussa. Karvasta hapokkuutta. Niin täyteläinen, että menee melkein epämiellyttäväksi. Pisteet Ummikko M: 4/5 Ummikko N:…
Sauhusanttu & Savuruis
SAUHUSANTTU (Teerenpeli, Suomi. Savuolut/lager, 5%) Tuoksu & Väri Punertavanvärinen, hapokas/poreileva, ei mainittavaa vaahtoa. Kevyttä savuntuoksua, maltaisuutta, tervaa. Melko ohut & mitäänsanomaton tuoksu. Maku & Suutuntuma Maussa enemmän savua + tervaa, melko hapokas suutuntuma. Hajussa paljon ”perusolutta”, mikä ei tunnu maussa. Maltaisuutta jälkijunassa. Enemmän tervaa kuin savua, vähän liian hapokas suussa. Pisteet Ummikko M: 3/5 Ummikko…
Ginger Joe & Ridgeway Imperial Porter
GINGER JOE (Stone’s, Englanti. Inkivääriolut, 4%) Tuoksu & Väri Väri ja äärimmäinen kirkkaus siiderimäistä. Ei vaahtoa mainittavasti, poreilee kuin limppari tai siideri. Tuoksuu inkiväärilimulta, erittäin makea sekä hedelmäinen. Mallasta tai humalaa on turha etsiä. Maku & Suutuntuma Maistuu ginger alelta l. inkiväärilimulta. Onko tämä edes olutta? Pisteet Ummikko M: 3/5 Ummikko N: 5/5 RIDGEWAY IMPERIAL…