Postapokalyptinen siiderifestari

Ummikot päästettiin taas luolastaan ihmisten ilmoille, ja maailmanlopun kajossa (millä emme viittaa uuteen hallitukseen, vaikka toimiihan se siihenkin!) katsastimme uuden Mad Maxin sekä testailimme S-ryhmän tämänvuotisen siiderifestarin tarjontaa. Mad Max: Fury Road oli leffana huikea, varmasti parhaimpa toimintaleffoja vuosikausiin ja erikoistehostehässäkkänä esimerkillinen: kerrankin tehosteluomuksilla (ne autot!) oli MASSAA, ne vaikuttivat tonnien painoisilta metallihirviöiltä eivätkä painottomilta bittiluomuksilta kuten yleensä. Kannattaa käydä katsomassa ihan leffassa! Mutta siiderifestarointiin.

Pääkaupunkiseudun S-ryhmän ravintoloihin on taas kesän kunniaksi saapunut 13 siiderin valikoima, osaan ravintoloista vain osaa ja toisiin kaikkia. Meidän iloksemme lähi-Jyväsemme valikoimiin kuuluvat kaikki taas kerran! Tarjolla oli siideriä laidasta laitaan, joskaan tänä vuonna ei yhtään kotimaista listoille mahtunut. Alla pikakatsaus leijonanosaan tarjonnasta:

Aspall Imperial Vintage No. 285 oli mainioon ja Alkon perusvalikoimaan kuuluvaan Aspall Suffolk Cyderiin verrattuna pienoinen pettymys. Kirkas, miedon hapokas ja omenamehuisan oloinen juoma toi vahvasti mieleen ”perus-Aspallin” mutta miedompana – koski olemusta, tuoksua ja makuakin. Kylmän alkoholinen tuoksu (voltteja on 8.2%) ei ollut erityisen jauhoisen oloinen, mutta oli vahvan omenainen ja verrattaen raikas.Maussa oli jauhoisuutta, ja se oli kuivaava pikemminkin kuin kuiva Suffolk Cyderin tapaan, johon verrattuna Imperial Vintage oli selvästi makeampi. Imperial Vintage ei maistunut niin vahvalta kuin voltit tai tuoksu antaisi ymmärtää. Ihan hyvä siideri kyllä, muttei yllä Suffolk Cyderin tasolle, ja oli siksi ”erikoisuutena” pettymys.

Samea, suodattamaton ja vähäisen hapokas Craigies 2013 Ballyhook Flyer oli Aspalliin verrattuna selkeästi vaaleampi. Tuoksussa vahamainen kuivuuden ja makeuden yhdistelmä dominoi, ja mukana oli pistävä, jopa kevyen etikkamainen sävy. Ihan hyvä, kiitos pistävän sävyn jopa vähän haastava tuoksu! Suutuntuma on hiivainen ja jauhoinen, maku aavistuksen laimea. Siideri oli myös ehkä aavistuksen matalahappoinen meidän makuumme. Muuten maku toi mieleen farmhouse ciderit, eikä Ballyhook Flyer loppujen lopuksi ollut kovin erikoinen jos nyt kuitenkin ihan kelpo siideri.

maxAspall+craigies

Hallets Real Cider oli tuoksultaan happaman sekä kylmän omenainen hiukan Aspallin Suffolk Cyderin tapaan, mutta tuoksu oli harmittavan hento. Maku hapan, kuiva ja kirpeän omenainen, eikä onneksi ollut tuoksun tapaan hento. Kohtalaisen hyvä mutta myös kasvoton kuiva omenasiideri.

Orchard Pigin Truffleria kohtaan meillä oli kohtalaisen isot odotukset, sillä pari vuotta sitten S-ryhmän siiderifestarilla oli tarjolla samaisen siiderivalmistajan Pig Charmeria, joka oli erittäin vakuuttava puolikuiva omenasiideri. Kuivempi Truffler oli ikävä kyllä festaritarjonnan pahin pettymys: tuoksultaan melkein olematon, ja maultaan myös luvattoman hento. Kuivaan nojaava omenaisuus on kyllä virkistävää mutta tylsää. Puolikuivaan karsinaan menevän siiderin maku kyllä kehittyi vähän voimakkaammaksi ajan myötä, mutta pysytteli silti harmillisen tylsänä ja aivan liian heiveröisenä.

maxTruffler+hallets

Päärynäsiideri ei yleensä ole ollut meidän juttumme, mutta Kingstone Pressin Kingstone Press Pear oli sen verran kovalaatuinen, että se peittosi kaikki muut tämänvuotisen siiderifestarin siiderit. Tuoksu ja ulkonäkö eivät vielä vakuuttaneet, siiderin ollessa hailakan ja ohuen oloinen ja tuoksu ei täysin miellyttävällä tavalla valkoviininen, vahamaisen kuiva, kirpeä sekä kylmän hapokas. Maku ei ollut lainkaan samaa maata: raikkaan kevyt muttei lainkaan ohut siideri oli maultaan mehuisan täyteläinen, kuin mehutirskahdus oikein maukasta päärynää puraistessa. Kingstonen päärynäsiideri ei ollut lainkaan keinotekoisen makuinen tai makea, vaan luonnollisen täyteläinen ja virkistävä. Hyvä kesäjuoma ehdottomasti, ja etenkin päärynäsiideriksi erinomainen.

Chaplin & Corks Somerset Reserve, jonka on valmistanut Shepton Mallet Cider Mill eli tuttavallisemmin Magners, oli väriltään houkuttelevan syvän kultainen. Tuoksultaan se oli tyypillinen omenasiideri: ylikypsä omena ja vaha dominoivat. Tyypillisyydestään huolimatta hyvä tuoksu. Maku on hyvin kuiva, vahamainen sekin, ja asianmukaisen ylikypsä. Onpa mukana omenankuoren makuakin. Vahamaisuus tuo reilua kuivuutta, mutta makeuttakin maussa on. Chaplin & Corks meneekin mukavasti kuivan ja puolikuivan välimaastoon joka nojaa kuivuuteen olematta kuitenkaan ns. ”puhdasverisen” kuiva. Kaikin puolin melko tavanomainen, mutta se ei estä Chaplin & Corksia nousemasta oikein hyväksi omenasiideriksi.

maxKingstone+corks

Vaihteeksi Yhdysvaltalaista siideriä: Vermont Hard Cider Companyn samppanjahiivasta valmistama Woodchuck Amber. Olemukseltaan siideri oli melkein poreilematon, mutta tyypillisen kullankeltainen ja melko kevytkin. Tuoksussa oli reilusti makeutta mehumaisen omenaisella mutta myös vähän keinotekoisella tavalla. Oikeastaan tuoksui siltä kuin juomaan olisi lisätty reilusti sokeria. Vähähappoisuuteen nähden suutuntuma oli melko hapokas, ja hyvin makean sokerinen mutta silti ihan hyvän makuinen. Sokerinen makeus vei ajatukset esim. Somersbyn omenasiiderin luo, vaikka Woodchuck ei limusiideri ollutkaan. Varsin hyvän makuinen siideri oli kuitenkin liian makea omaksi hyväkseen, melkein jopa ällömakean rajalla, joke teki siitä vähemmän virkistävän ja raikkaan kuin se olisi voinut olla.

Valmistusmetodeilla pröystäilyä: Thatchersin 458 on nimetty näin koska sen valmistukseen käytetään 458:aa eri omenalajiketta. Onkin siis melkoinen saavutus (tai sitten ei), että 458 maistui oikeastaan hyvin samalle kuin kaikki muut Thatchersit – Thatchersin ominaismaku oli vahvana läsnä hiukan laimeassa, lämpimän omenaisessa, happamassa ja hiukan jauhoisessa maussa. Hyvin tasapainoinen siideri oli kyseessä, jopa niin tasapainoinen että se lipui aavistuksen mitäänsanomattomuuden puolelle.

maxWoodchuck+

Maantieteellinen kuriositeetti tämänvuotisilla festareilla oli puolalainen Ignaców, jota tarjoiltiin pienestä 0.275l kokoisesta pullosta. Kalpean samppanjamaisen värinen siideri oli melko hapoton. Tuoksussa oli muovimaisuutta, syksyistä märkää metsää ja reilua vahamaisuutta muttei erityisen paljon omenaa. Ei vakuuttava joskaan ei luotaantyöntävä tuoksu. Ensivaikutelma mausta oli: kirpeä! Hyvin kirpeän makuinen siideri oli ehdottomasti viinimäinen ja aidon oloinen – tähän ei oltu lisätty mitään, vaikka olisi ehkä kannattanutkin! Kirpeydessään jyrkkä, kylmä, terävä ja ehdotonkin. Oman edun kustannuksella, ikävä kyllä: Ignaców ei noussut kärkikastiin.

Myös Heil Kelterei Gold Bio Cidre oli kotimaaltaan hiukan erikoisempi: kovin usein ei Saksalaiseen siideriin törmää. Tyyli oli kuitenkin ehdottoman ranskalainen alusta loppuun. Kevythappoisen kullankeltaisen olemuksen takaa paljastui makean rehevä hellepäivän tuoksu. Maku oli rehevään tuoksuun nähden etenkin alkuun aavistuksen ohut, mutta makean ja rehevän omenainen kuitenkin. Esim. Ignacówin ehdottomuuteen verrattuna mukavan helposti lähestyttävä, ja ajan myötä makukin kehittyi tanakammaksi. Heil Kelterein luomuomena ei omaperäisyydellä voinut rehennellä, mutta minkä se omaperäisyydessä hävisi korvasi se laadussa: hyvin vahva ranskalaistyylinen siideri nousi Kingstonen päärynäsiiderin ohella tämänvuotisen siiderifestaritarjonnan kärkeen!

maxGold+cydr

Tokihan myös muutama olut tuli nautittua: Kinopalatsin ja Helsingin Casinon kyljessä olevassa Public Cornerissa käväisimme yksillä leffalipunhakumatkalla. Etenkin iltapäivisin paikka on mukavan hiljainen ja valoisa, ja vaikkei valikoima ole suuren suuri, löytyy sieltä ihan laadukkaita oluita. Tällä kertaa valinta osui hanassa olleeseen Fourpuren Oatmeal Stoutiin, joka oli ilmeisesti vaahtoavansorttinen sillä baarimikon piti valutella olutta hanasta hetken ennen kuin toi tuoppimme pöytään, ja niissä oli selkeitä valumajälkiä. Tuoksu oli perus-oatmeal stoutin eli paahteinen, hiukan terävän särmän omaava ja hyvin tumma. Väri: musta. Sanomattakin selvä! Maku yllätti mukavasti: makea, paahteinen, kahvinen, pehmeä muttei silti ilman potkua. Samettisessa suutuntumassa oli myös terää. Hyvän maun viimeisteli lievän salmiakkinen suolaisuus. Fourpuren taidonnäyte ei ehkä ollut loistavista loistavin, mutta yllättävän monipuolinen maku voitti puolelleen. Vivahteikas mutta silti aavistuksen tavanomainen.

maxFourpure

Leffan jälkeen painuimme Stone’siin sulattelemaan leffaa tuopin ääressä. Yhteen solahti Brouwerij De Dochter Van De Korenaarin vehnä-IPA Crime Passionnel. Vaikka kyseessä onkin belgipanimo, oli olut pikemminkin kevyen saksalaistyyppisen vehnäoluen ja IPA:n sekoitus, jossa oli IPA:n hedelmäisen sitruksista humalaisuutta ja vehnäoluen metallimaisuutta tuoksussa. Suuntuntuma oli todella kuohkea, humalaisuus mukavan kevyttä ja melko raikasta, ja mukana oli myös vehnäoluen kermaisuutta ja vaahtoisuutta. Intohimorikos oli siis, päinvastoin kuin nimi antaisi odottaa, hyvin tasapainoinen IPA:n ja vehnäoluen risteytys – ja hyvä sellainen.

Toiseen tuoppiin päätyi Hiisin E. Indicus -porter. Kuten nimi jo antoikin ymmärtää, kuikuili tämäkin olut Intian suuntaan, joskaan ei ihan black IPA -intensiteettiin asti. Paksulla vaahdolla varustetun oluen tuoksu oli todella tuhti, suklainen, kaakaomainen, paahdettu ja kiitos humalan, salmiakkinen. Maku alkoi melkein oatmealmaisena ja kehittyi yhä enenevän humalaiseen suuntaan menemättä silti porterien mukavuusalueen ulkopuolelle. E. Indicus oli reilun, jopa aavistuksen liiankin suolainen maultaan, ja muutenkin olut oli maultaan sen verran tuhti että vähempikin olisi kelvannut.

maxHiisi+CrimeP

Semmoista tällä kertaa. Hyvin siideripainotteinen kierros, mutta niitäkin on mukava joskus harrastaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s