Pyynikin Käsityöläispanimo, Suomi. 6×0.33l pullo.

Kuten oluen ystävät jo varmasti tietävät, toi Suomen parhaimpiin kuuluva Pyynikin Käsityöläispanimo vuoden lopulla markkinoille Suomessa uuden jutun, nimittäin useasta eri oluesta koostuvan maistelusikspäkin. Homman nimi on siis kuusi pulloa olutta, kuusi eri makua. Markettivahvuisina, mikä ei meitä etukäteen liiemmin huolettanut, sillä juuri tällä saralla Pyynikki on todistanut olevansa kotimaan kärkikastia: tekemään aidosti maistuvia markettirajoitusten mukaisia oluita.

Pakkaus on silmiinpistävän erilainen tavan sikspäkkeihin verrattuna: pahvilodju on kohtalaisen tyylikäs ja kylkiin painetut pullon kuvat erottavat sen yleensä logoilla varustetuista perussiksareista. Hinta toki on melko suolainen, liki 17 euroa, mutta ehkäpä vaikka joulun kunniaksi joku glorifioitua kusivettä eli bulkkilageria tavallisesti juova heltyi ostamaan itselleen joululahjaksi tyyristä olutta, ja onnistuu täten avartamaan maailmaansa. Toivossa on hyvä elää, sanoi heisimato. Pullojen etiketit ajavat asiansa, mutteivät totuuden nimissä edusta mitään designin riemujuhlaa; Pyynikin erikseen myytävillä oluilla on huomattavasti hienommat etiketit.

Mutta sen pidemmittä puheitta, oluita arvioitsemaan…

Bitter (4.4%)
Bitter on siitä jännä oluttyyli, että kovin harvassa ovat olleet hyvät kotimaiset bitterit. Lähimmäksi on tainnut tulla Teerenpelin yritelmä, joka on hiukan mielikuvitukseton mutta silti melko hyvä. Heikosti vaahtoava sessio-Bitter ei vaahdon puolesta lupaa hyvää, mutta väri on sentään oikeanlaisen pähkinäisen rusehtava, lievän punertava ja samea. Tuoksu on vähän tylsän leipäisän maltainen, mukana vähän pähkinää ja puuta, sekä pienenpieni tujaus toffeeta; tästä puuttuu se puumaista humalaa tasapainottava reilu makeus, joka löytyy laadukkaista brittibittereistä. Maku on melko karvas, sorainen, puumaisen pähkinäinen ja kuiva. Hyvän brittibitterin tasapainottava karamelli puuttuu; lämmetessä makeutta tulee vähän, mutta aivan liian vähän. Ajatukset harhailevat hiukan myös bulkkilagerin suuntaan. Ei kummoinen tapaus.

American IPA (4.6%)
Bitteriä tutumpi oluttyyli kotimaiseltakin panimolta: ah niin suosittu jenkkimallin IPA. Lasiin kaatuu nätisti vaahdoten, eikä marenkinen vaahto ihan heti haihdukaan. Väri on tumman ja samean mandariininen, meripihkaisen ruskeanoranssi ja täyteläinen. Tuoksu on aika kevyt, mikä sopiikin sessio-IPA:lle (jos tämän sellaiseksi haluaa mieltää), karvas mutta myös hedelmäinen appelsiinisella ja mandariinisella tavalla. Kohtalaisen raikas tuoksu houkuttelee maistamaan. Nyt on ainakin ulkoiset seikat kohdillaan. Makukin on melko kevyt ja ehkä vähän ohutkin, muttei vetinen; purskahteleva sitrushedelmäisyys dominoi, karvas humalointi asettuu mukavasti taustalle tehden oluesta melko raikkaan. Jälkimaussa karvaus kasvattaa koko ajan rooliaan, ollen loppua kohden jo melko voimakas ja piikikäs. Aika yksiulotteinen ja tylsäkin, mutta kaikin puolin juotava olut. Helppoutensa takia voisi herättää kiinnostusta jatko-opintoihin lagerjaakolle vaikka tyylissänsä onkin divaritasoa.

Wheat (4.6%)
Toinen oluttyyli jossa kotimaiset panimot eivät toistaiseksi ole loistaneet. Perinteisten vehnäoluiden saralla ei löydy kummoisia onnistumisia kotimaasta, Fat Lizardin Summer w/Heat lienee lähinnä, koska on oikein hyvä muttei ei 100% perinteinen vehnäolut maultaan. Vähän vaahtoava olut on väriltään kalpean kermaisan keltainen ja samea, mutta vähän valjun oloinen… johtunee ainakin osittain äärimmäisen niukasta vaahdosta. Tuoksu on pesuvedellä lantrattu vehnäolut, eli hiukan väärällä tavalla samea, mutta mukana on silti vehnäoluille tyypillistä kermaista makeutta. Ohuus vaivaa tuoksua – ja makua. Wheat on maultaan aivan liian ohut ja kepeä jotta se olisi kelpo aito vehnäolut, nyt se jää halvaksi yritelmäksi. Se on hapokas, hiukan esanssisen ja keinotekoisen makea ja harmittavan valjun soppaliemimäinen. Välillä aidon vehnäoluen maku kuitenkin onnistuu puskemaan läpi ja Wheat paljastaa hivenen tämän Baijerille niin ominaisen oluttyylin hienoutta, mutta pienet välähdyksenomaiset hetket ovat liian harvassa. Lämmetessään oluen maku paranee, muttei nouse so-so -tasoa paremmaksi, sillä soppamaisuus ei katoa ja ihana täyteläisyys puuttuu.

White IPA (4.6%)
White IPA – vehnä-IPA siis – on hiukan harvinaisempi oluttyyli jota ei Alkosta saatikka sitten tavan marketista ihan joka päivä löydä. Siten sen läsnäolo tässä maistelusiksarissa on sekä hieman yllättävää että ilahduttavaa: tarjotaanpa jotain aidosti vähän jännää niille uskaliaille jotka tämän setin kotiinsa nappaavat. Lasiin olut kaatuu erittän runsaasti vaahdoten pitkäkestoista, kauniin marenkista ja ilmavaa vaahtoa. Vaahtokukka tosiaan kestää ja jättää tosi kivaa pitsiä reunoille. Väriltään olut on kalpean kukkaisen keltainen, kevyen mutta samean oloinen ja virkistävän näköinen – ja vaahto tekee oluesta houkuttelevan herkullisen näköisen. Tuoksussa on kevyttä ruohoista yrttisyyttä saisonmaisella tavalla, kukkaisuutta ja raikkautta. Sitruunaruohoa, kevyelti maustepippuria. Raikkaan ja mukavan erilainen tuoksu, etenkin jos vertailupiste on bulkkilagerin lantrattu yrjö. Maku kevyt, muttei vetinen. Vahvasti tulee kevyemmänpuoleinen saison mieleen: ruohoisuutta, yrttisyyttä, etäistä kermaisuutta, yrttisyyteen taipuvaa humalaa. Humalaa on tuntuvasti, mutta se ei ole äärikarvasta tai sukkamehuista, vaan raikkaan kukkaista ja sopivan karvasta. Satsin ensimmäinen olut joka oikeasti vakuuttaa, miellyttävän kevyt, raikas ja maukas olut joka makunsa puolesta menisi ihan saisonista.

Red Ale (4.6%)
Ruby Jazz Ale on Pyynikin erikseen myytävä markettivahvuinen red ale joka oli ihan passeli tapaus. Siksipä tätä kohtaan oli ennakkoon vähän odotuksiakin. Huimat 0.1% heikompi sessio-Red Ale kaatuu lasiin erittäin nätisti vaahdoten hiukan rusehtavaa kermaista vaahtoa, joka laskeutuu yhtä nätiksi, epätasaiseksi muutaman millin kerrokseksi tumman punaruskean, rubiinisen, paksun oloisen ja sameahkon oluen päälle. Täyteläisen värinen olut tuoksuu soraiselta, puumaiselta pähkinältä, jota reunustaa ohuelti karamellinen, makea maltaisuus. Lupaava alku, jonka maku lunastaa. Pähkinä jatkuu hienosti maussa, ja yhdessä humalan kanssa antaa Red Alelle täyteläisen, kuivaavan puumaisen karvauden, jota kuitenkin juuri riittävissä määrin pyöristää makeampi maltaisuus. Puumainen kuiva karvaus antaa oluelle tervetullutta tanakkuutta; maltaisuus ja makeus voisivat olla vähän korostuneempia, mutta emme sinänsä valita. Hyvin nautinnollinen olut ja ehdottomasti siksarin kärkipäätä.

Stout (4.2%)
Viimeiseksi säästimme sen, johon kohdistuivat suurimmat ennakko-odotukset. Pyynikki on todistanut taitonsa tehdä maistuvia ja täyteläisiä tummia markettioluita Wanaka Stoutin ja Pikkuportterin muodossa, joten näemme asian niin että on ihan aiheellista odottaa vahvaa suoritusta nytkin. Hyvin tumma, oikeastaan yönmusta olut ei hirveästi vaahtoa, kaataessa muodostuu n. puolentoista sentin kerros vaahtoa joka melko nopeasti katoaa melkein kokonaan. Nätin väristä vaahto on, mokkaisen ruskeaa. Täyteläinen tuoksu on tumman suklainen ja makean kahvinen – tai kahvipapukarkkimainen – sekä rakeisen paahteinen. Hurmaava tuoksu. Suutuntuma on melko kevyt, ja ohuudestakin maku kärsii. Vetinen tämä ei silti ole, ja rakeinen paahteisuus sekä tumma kahvisuus dominoivat maussa. Jälkimakuun tulee kevyen karvauden ohella makeutta… niitä kahvipapukarkkeja. Hivenen laimea ja lyhyt jälkimaku kuitenkin on. Rungon ohuus ei ole mitenkään katastrofaalista, pikemminkin vain sitä markettitummille melkein poikkeuksetta ominaista ohuutta joka tullee volttirajoista. Ehdottomasti ei Pikkuportterin veroinen markettitumma, mutta silti oikein maukas ja hyväksikin luonnehdittava olut, joskin ehkä vähän yksioikoinen. Selkeästi myös tämän maistelusiksarin paras olut.

Yhteenveto, loppukaneetti ja summa summarum
Kokonaisuutena Maistelupakki oli meille ehkä ihan piirun verran pettymyksen puolelle lipuva kokonaisuus. Red Ale ja Stout olivat melko vahvoja oluita, White IPA hivenen heikompi mutta hyvä sekin, mutta etenkin Wheat ja Bitter olivat suuria pettymyksiä eikä American IPA:kaan loppujen lopuksi ollut kovin kummoinen vaikka juotava tapaus olikin. Tämä tarkoittaa että onnistumisprosentti on kuta kuinkin 50%, mikä on mielestämme sekä moiselle kokonaisuudelle että Pyynikin tasoiselle panimolle turhan laiha luku. Toki ymmärrämme että marketeissa myytävän maistelusiksarin kohderyhmää on ehkä pikemminkin satunnaiset olutharrastelijat tai lagerjaakot kuin meidän kaltaisemme ainakin hiukan omistautuneemmat snobihörppijät, ja se selittää monen siksarin juoman yksioikoisuuden: kompleksisten ja monikerroksisten makujen sijasta ollaan kenties haluttu tarjoilla hiukan suoraviivaisempia tyyliensä edustajia, joiden kautta esitellä näiden tyylien ominaisimpia piirteitä (tai Pyynikin näkemystä niistä). Ja tietenkin markettivahvuisten oluiden 4.7% volyymiprosentin raja asettaa omat aina yhtä kinkkiset rajoituksensa.

Ostaisimmeko tätä toiste? Tokkopa. Kolmen heikomman oluen takia tämä tulee jatkossa luultavasti jäämään hyllyyn. Suosittelisimmeko tätä kaverille? Varauksella voisimme tehdä niin, esim. henkilölle joka haluaa vähän ennakkomakua siitä kuinka erilaisia makukokemuksia oluen maailmasta löytyy voisimme vinkata tästä mutta kuitenkin alleviivata että tietyt siksarin oluet ovat tyylissään melko heikkoja. Mieluummin kuitenkin kasaisimme käsin ”oman” maistelusiksarin moiselle henkilölle.