Cervisiam, Norja. Imperial pastry stout, 10%. Tölkki, 033l.

Hapanoluiden jälkeen hypätään takaisin syvään päähän, tummien ja vahvojen ja oletettavasti övereiden oluiden pariin. Norjalainen Cervisiam on yleensä tehnyt melko selvää jälkeä, vaikka ne pari jotka olemme blogiin arvioineet eivät ole edustaneet panimon kovinta kärkeä. Tequilatynnyreissä kypsytetty ja chipotlekastikkeella maustettu imperial pastry stout kuulostaa sen verran härskiltä että… no, kuulostaa härskiltä.

Lasiin olut kaatuu käytännössä vaahtoamatta, eikä pysyväiskerrosta ole. Väriltään olut on musta. Siinäpä ulkoiset tunnusmerkit. Tuoksussa on tequilan viinaisuutta, tulista mausteisuutta, kevyttä kahvisuutta ja pastry stouteille ominaista makeaa tummutta. Tulee mieleen viinalla terästetty chilisuklaakakku. Ihan hyvä tuoksu – jos sellaisesta tykkää!

Suutuntumassa ei ensi alkuun tunnu tapahtuvan ihan hirveästi: tummaa, makeaa ja vähän valjua. Mutta sitten jokin uinuva peto herää henkiin ja rupeaa pieremään ties mitä makuja suuhun. Mausteista, jopa kanelista suklaata; chilin polttelua; tequilan muulinpotkua; kahvia; lopussa jopa lievän bourbonmaisia sävyjä, jossa makeus ja alkoholi yhdistyvät. Ollakseen näin vahva olut jossa on käytetty näin hevejä ainesosia, on Satanic Panicin runko yllättävänkin pehmeä ja olut helppo juotava – pahin raskaus tulee hiukan jälkijunassa, alkuun viinaisessa jälkipolttelussa kurkussa ja sitten pikkuhiljaa chilisenä poltteluna suussa. Lopputulos on mielenkiintoisen outo: uusi hörppäisy tuntuu aina saavan pedon uinumaan, mutta se herää aina vähän vihaisempana.

Pastry stoutina Satanic Panicin tequilatynnyrversio on varsin hyvä, eikä tynnyrikypsytys tunnu ylidominoivalta. Tyyli itsessään on kuitenkin vähän sellainen, ettemme ole aivan varmoja kuinka paljon lopulta tykkäämme siitä – ylilyödyllä leivosmaisella rasvaisella makeudella raskauden tuominen tuntuu vähän halvalta kikalta, joka kaiken lisäksi usein jyrää sen kompleksisuuden, vivahteikkuuden ja rikkauden mitä laadukkaassa ”perusmallin” imperial stoutissa on. Cervisiamin Satanic Panic ei ole lähelläkään pahinta esimerkkiä tyylistä, oikeastaan päinvastoin jopa tyynyrikypsytettynä versiona: tässä on ihan mukavasti kompleksisuutta, eikä yksi överi piirre jyrää kaikkea allensa. Siinäkin mielessä siis onnistuminen.

Eli jos tyylistä tykkää eikä pientä polttelua pelkää, on tässä hyvä valinta lasintäytteeksi.