Grimbergen Double-Ambrée

Grimbergen/Brasseries Kronenbourg, Ranska. Dubbel, 6.5%. Pullo, 0.33l. Vaikka luostarioluet on skene johon emme vielä oikein ole päässeet sisälle, olemme jostain saaneet sellaisen mielikuvan että Grimbergen on tämän skenen bulkkibisseä, eli siitä neutraaleinta ja helpointa ääripäätä luostarioluiden maailmassa. Noh, mene ja tiedä, mutta niin sitä vaan tuopeistamme löytyy. Eikä sinänsä välttämättä ole ihan huono asia jos…

SOPP-viikonloppu, muut

Helsingin SOPP-viikonloppuna Ummikot olivat muutenkin viihteellä tiivistäen kokonaisen kesäloman kolmeen päivään: päiväristeily Tallinnaan, olutfestarointia, hyvää ruokaa ja olutravintoloita oli agendalla. Perjantaina Ummikkopariskunta hyppäsi Viking Linen M/S Suomijuntille ja purjehtivat iloiseen Tallinnaan; iloiseen pitkälti siksi etteivät Ummikot astuneet maihin lainkaan. Maininkien keinutellessa laivaa vähemmän hellästi Ummikot aloittivat päivän lounasbuffetilla, joka ei totta puhuen ollut kovin kummoinen….

Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot 2015

Kompaktin ja epäonnisen kesäloman huipentuma olivat tänä vuonna Helsingin SOPP-festarit. Ensimmäistä kertaa festareille oli mahdollista tehdä pöytävaraus, joka olikin niin kutkuttavan höperö ajatus että pistimme kaveriporukalla pöytävarausta menemään, ja niin sitten festarien vikana päivänä eli lauantaina Ummikot pääsivät vissiin ekaa kertaa elämässään yhtään millekään VIP-alueelle. Ensi alkuun kehaistaanpa järjestelyitä: pöytävarauksen lunastus toimi oikein mallikkaasti erittäin…

Sihteeri

Ruosniemen Panimo, Suomi. Belgityylin blond ale, 4.1%. Pullo, 0.33l. Ruosniemen Panimon tuotoksiin perehtymistä jatketaan, tällä kertaa markettivahvuisen Sihteerin voimin: belgityylinen ale etiketin mukaan. Sen pidemmittä puheitta oluen kimppuun… Tuoppiin olut kaatuu kuohkeasti vaahdoten, ja erittäin äänekkäästi poreillen. Vaahto on alkuun runsaahkoa, kevyttä ja hapokasta, ja katoaa nopeasti jättäen pienen kerroksen oluen pintaan. Väriltään olut on…

Houblon Chouffe

Brasserie d’Achouffe, Belgia. Double IPA/Tripel, 9%. Pullo, 0.75l. Tässäpä tuhti olut: yhdeksänvolttinen 0.75 litran leka joka on samalla sekä tupla-IPA että Tripel, eli jenkkityylistä humalaöveriä ja belgityylistä tuhtiutta lupailee. Ummikot saivat tämän pullon synttärilahjaksi eräältä kaverilta, ja vuosi sitten saimme samaista olutta lahjaksi eräältä toiselta kaverilta. Tämä on siis entuudestaan tuttu olut, mutta muistikuvat eivät…

Meer Koebel

Buffalo Bayou Brewing Co., Yhdysvallat. Double IPA, 9.1%. Pullo, 0.76l. Vielä on kesää jäljellä, tai ainakin Texasin oluita. Houstonilainen Buffalo Bayou itse asiassa jopa pyysi Texasin kontaktin kautta meiltä kuvia heidän oluistaan Suomen oloissa, joten veimme Meer Koebelin ja toisen panimon tuotteen, Gingerbread Stoutin, lumihankeen eräänä tämän talven harvinaisista lumisista päivistä ja saimme 15 minuuttiamme…

Chimay Première

Bières De Chimay, Belgia. Dubbel, 7%. Pullo, 0.75l. Belgialainen olut ei tosiaan, kuten Malmgårdin Belgen kohdalla totesimme, ole vielä toistaiseksi oikein auennut meille. Maistamistamme belgioluista Chimayn tuotteet ovat kuitenkin olleet kärkipäätä, joten siinä mielessä ryhdymme tämän toisen lahjaoluen maisteluun varovaisen varovaisina. Ehkä silleen kevyen positiivisella asennoitumisella. Samean ruskean ruskea, kotikaljamaisen ruskea siis, olut vaahtoaa reilusti…

Malmgård Belge

Malmgård, Suomi. Belgityylinen ale, 8%. Pullo, 0.5l. Jälkikasvun synttäreille eräs kaveri toi myös vanhemmille jotain pientä – perheellinen kun itse on, niin kaveri tajusi että Ummikkovanhemmat saattavat tarvita alkoholin suomaa lohtua aina silloin tällöin. No, leikinlasku sikseen, yksi perjantaikalja on ihan soveliasta nauttia ja auttaa sujahtamaan viikonloppumoodiin mukavasti. Eli likaiset verkkarit päälle, napa paljaaksi ja…