Helsingin SOPP-viikonloppuna Ummikot olivat muutenkin viihteellä tiivistäen kokonaisen kesäloman kolmeen päivään: päiväristeily Tallinnaan, olutfestarointia, hyvää ruokaa ja olutravintoloita oli agendalla.

Perjantaina Ummikkopariskunta hyppäsi Viking Linen M/S Suomijuntille ja purjehtivat iloiseen Tallinnaan; iloiseen pitkälti siksi etteivät Ummikot astuneet maihin lainkaan. Maininkien keinutellessa laivaa vähemmän hellästi Ummikot aloittivat päivän lounasbuffetilla, joka ei totta puhuen ollut kovin kummoinen. Reissun olutavauksena toimi buffetin Lapin Kulta IV A: taatun mauton ja mitäänsanomaton bulkkilageri. Ei ihme että niin moni ihminen sanoo inhoavansa olutta, kun heidän mielikuvansa siitä on tämän kaltainen roska. Onhan se toki ihan juotavaa, ainakin jos tärkeintä on päästä humalaan mausta niin välittämättä.

Parempien oluiden pariin päästiin Tax Free-shoppailun jälkeen laivan Captain’s Corner -ravintolassa, jossa oli pienehkö mutta ihan asiansa ajava erikoisoluiden lista. Aloitusjuomat olivat molemmat Stallhagenia: Baltic Porter ja US Red Ale. Porter oli tuoksultaan alkoholinen, terävä, kylmä, aavistuksen havuisa ja monella tapaa melkolailla Koffin Porterin kaltainen – eli hyvä. Maku oli paahteinen, rakeinen, kylmä ja aavistuksen salmiakkinen. Mikään jymymenestys tämä ei ole, saatikka sitten Koffin melko mainion Porterin voittaja, mutta ihan asiallinen tumma olut kuitenkin. US Red Alessa tuoksui jenkkihumala, joskin melko miedosti, sekä aavistus soraista pähkinää. Maussa oli tuoksua enemmän pähkinää mutta myös humala oli läsnä kuivuutta korostamassa. US Red Alekin on ihan hyvä olut, joskin tylsänpuoleinen.

Seuraavaksi suunnattiin tummille vesille ja ulkomaille: Maredsousin tumma belgidubbel 8⁰ Brune, sekä norjalaisen Aegirin Skumring Dubbel. Kotikenttäedun omaavan belgialaisen Maredsousin dubbelissa tuoksui siirappimainen tahmea ylimakeus ja tumman hedelmäinen, luumumainen tuoksu. Tuhti tuoksu ei jättänyt arvailun varaa: belgidubbeli tämä on pakko olla. Maku oli samaa sarjaa: vaativan tahmaisen makea, turpean hedelmäinen ja äitelä olut oli ehtaan belgityyliin vaativa. Siltikin Maredsousin brune oli belgityylin tummaksi luostariolueksi ehkä siitä helpommasta päästä. Ehkä hiukan ylisiirappinen meidän pirtaamme, mutta kyllä se mukisematta tuli juotua. Norjalaisten dubbel oli taas tuoksultaan soraisen pähkinäinen sekä leipäinen, ja dubbeliksi ohuenpuoleinen. Maussakin oli pikemminkin mallasleipää kuin esim. Maredsousin siirappista luumua, ja belgityylin tummaksi Skumring olikin ehkä liiankin kevyt, ja toisaalta maku flirttaili vähän liikaa barley winen suuntaan. Maredsous peittosi melko selkeästi Aegirin.

Matka jatkuu! Tässä välissä oltiin jo kotimatkalla ja, kauheuksien kauheus, ravintolassa alkoi karaoke. Onneksi se ei ollut suuri menestys ja yhtä semihyvää esitystä, karaoketasolla siis, ja parin pikkulikan esittämää Robin-versiota lukuun ottamatta kansa keskittyi olennaiseen. Karaoken aikana Ummikot terästäytyivät uhkaavaan koitokseen Sierra Nevadan Pale Alella, joka on toki loistava olut vieläkin, muttei tällä kertaa tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin esim. laajempaa arviota kirjoittaessamme.

Reissun viimeisinä oluina joimme Hofbräun Schwarze Weissen sekä Little Valleyn Python IPAn. Hofbräun tumma vehnäolut oli tyypillinen tumma vehnäolut: tuoksui tummalle vehnälle, maistui tummalle vehnälle. Oli ehkä makeanpuoleinen? No, sanomattakin selvä että taattua baijerilaista olutosaamistahan hovipanimon tumma vehnä oli, eli oikein maittavaa. Python IPA ei sitten ihan samaan yltänytkään: pistävän, hedelmäisen ja hiukan muovisen tuoksun takaa paljastui hedelmäinen, humalainen ja liian tunkkainen maku jossa oli ikävää pistävää terää. Erityismaininta muuten paluumatkan loppupuoliskon trubaduurille, joka esitti oikein oivia versioita ja osasi tuosta noin vain vetäistä erittäin hienon Bob Dylan-henkisen folkversion Black Sabbathin Paranoidista.

Päivä jatkui hiukan myöhemmin ruokailun merkeissä Helsingin Kampin Bruuverissa, joka on oikein mukava olutravintola keskellä ostoskeskusta. Baarisafkakin ansaitsee kehut: chiliburgeri oli oikein maukas ja jopa tulinen, ja makkarakori oli ehken vähän mielikuvitukseton mutta täyttävä ja ainahan aito makkara maistuu. Voisipa samaa sanoa juomista: Saimaan Juomatehtaan Brewer’s Special ESB jätti hyvin kylmäksi. Samean värinen, soraisen pähkinäisen rosoiselta mutta myös makealta tuoksuva olut oli maultaan liiankin pähkinäinen toffeemaisesta makeudesta huolimatta, ja jatkoi siis Brewer’s Special -sarjan melko ontuvaa laadullista tasoa.

Ruuan jälkeen suuntasimme askeleet Punavuoreen ja Tommyknocker Craft Beer Bariin, jossa Ummikko M kävi jo kesäloman avajaisissa juomassa muutaman oluen. Paikka on oikein mukava mutta erittäin pieni, minkä takia olikin vähän yllättävää että perjantaina joskus yhdeksän ja kymmenen välillä sinne mahtui vielä ihan hyvin. Baaria täytyy muutenkin kehua: juomavalikoima on ihan tarpeeksi suuri, eri tyylejä on mukavasti joskin aika jenkkipainotteisesti – ymmärrettävää sinänsä, onhan Tommyknocker jenkkiläinen panimo – ja baarimikot osaavat asiansa. Ummikko M ei edes jaksa miettiä mitä olutta haluaa juoda, kysäisee vain baarimikoilta ehdotuksia tiettyyn tyyliin, sieltä saa nimittäin melkein aina hyviä ehdotuksia ja tulee kokeiltua uusia oluita. Ensimmäisellä kierroksella tuoppeihin kaatui Tommyknockerin omaa Jack Hammer Wheatia sekä entuudestaan tutun Mission Brewingin Dark Seas-imperial stoutia. Jack Hammerissa oli hedelmä-IPAmainen tuoksu joka oli hyvällä tavalla limonadimainen, mutta maku oli ohut, hapokas ja vetinenkin. Jack Hammer paljastui siis eräänlaiseksi kevytvehnäolueksi ja pettymykseksi. Dark Seasin tuoksu oli kylmän terävä ja todella paahteinen, mutta maku pääsi vähän yllättämään: todella makea ja lämmin vaikka alkoholi antoi terää, ja tietenkin hyvin tummapaahteinen. Tuhtiudestaan huolimatta mainiosti maistuva olut.

Kakkoskierroksella pysyteltiin Tommyknockerin omissa: Nice Saison ja IPA & A Half. Saisonissa oli vehnäolutmainen, hedelmäinen tuoksu belgioluen turpeisuuden ohella. Maku oli samaa sarjaa: turpeutta vehnäoluen kermaisuuden kanssa. Oikein hyvä olut jossa saison saa vähän vehnäolutmaisia piirteitä… onko tämä sitä fuusiojuttua joka on kuulemma nyt niin pop? IPA & A Halfissa oli tuoksussa kosolti jenkki-IPAn sukkamehumaisuutta, mutta se oli silti hiukan yllättäen aika raikas, mikä oli jees. Maussa oli jenkkihumalan katkeron alla kosolti appelsiinia, ja IPA & A Half olikin aika helppo juotava katkerosta huolimatta. Ihan OK, tosin ei Nice Saisonin veroinen.

Paluumatkalla Ummikot poikkesivat vielä Angleterressä, lähinnä siksi että ovat usein miettineet että siellä pitäisi käydä. Pikaisen visiitin perusteella varsin mukava paikka jossa kohtalaisen laaja valikoima oluita. Listalta tuoppeihin joutui Bodebrownin Cerveja Curitiba Brasiliasta sekä Summer Wine Brewing Companyn vaahtovammainen Teleporter Porter. Curitibassa oli bittermäisen pähkinäisyyden alla kivaa hedelmäisyyttä, ja makunsa puolesta menisi muuten ihan IPAsta, mutta pähkinäisyys ankkuroi sitä perinteisemmän brittialen tai bitterin lokeroon. Ikävä kyllä pähkinäisyys oli tässä tapauksessa vähän tylsää, ja siten Curitiba ylsi lähinnä meh-tasolle. Teleporter Porter vaahtosi todellakin ihan hitosti liikaa, tyyliin Weird Beard. Tuoksu oli alkoholinen paahteisella tavalla, ja maku oli myöskin alkoholinen sekä ylimakea eikä totta puhuen erityisen hyvä. Näihin olikin sitten hyvä lopettaa ilta.

Lauantaina SOPP:in jälkeen Ummikot menivät Helsingin parhaaseen burgerimestaan aterioimaan – eli Stone’siin. S:lle tyypillisen halvahkon ulkonäön takaa paljastuu ensiluokkainen burgeriravintola jossa paikallisesti tuotetuista ainesosista tehdään aivan jumalaisen hyviä burgereita. Jopa itse leivotut burgerisämpylät ovat juuri sopivassa taikinaisuudessaan itse täydellisyys. Ja kaiken lisäksi ruuan saa yleensä hyvin nopeasti. Kun näiden kylkeen pulttaa asiallisen hintatason ja hyvän juomavalikoiman ei voi kuin kehua paikkaa! Ruokajuomiksi tuli Ummikko N:n vaatimuksesta Espoolaisen Fat Lizardin Summer w/ Heat-vehnäoluet. Tuoksu oli mukavan kevyt mutta selkeästi vehnäolutmainen, eikä maku rikkonut tätä vasten: kevyt vehnäolut oli jossain Hoegaardenin ja baijerilaisen vehnäoluen välimaastossa. Ehkä hiukan kevyenpuoleinen meidän makuumme, mutta oiva ruokajuoma ja keveydestään huolimatta mukavan täyteläisen kermainen.

Sunnuntaina Ummikot käväisivät vielä lounaalla Kampin Rotterdamissa. Rasvaisen lounaan kylkeen tuli ruotsalaisen Capin Kellerbier ja jenkkiläisen Kona Brewingin Fire Rock pale ale. Kellerbierin tuoksu oli luokkaa lager meets kotikalja, mutta ilman bulkkilagerin yrjön tuoksua. Maku oli hiivainen, aavistuksen jauhoinen, kevyt mutta täyteläinen ja aavistuksen hedelmäinen: oikeastaan oikein maukas olut joka oli juuri sopiva lounasjuoma. Nätin punertava Fire Rock oli tuoksultaan mieto, kevyt, hedelmäinen ja mandariininen. Tähän nähden maku oli yllättävän hiivainen ja tunkkainen, pale aleksi yllättävän lagermainen. Ei erikoinen mutta juotava, ja selkeästi Kellerbieriä heikompi.

Näin siis kompakti kesäloma oluiden puolesta – vaan eipä tähän pidennettyyn viikonloppuun loppujen lopuksi paljon muuta mahtunut kuin SOPP:issa tai ravintolassa hengailua.