Hop Hash

Sweet Water Brewing Company, Yhdysvallat. IPA, 4.2%. Tölkki, 0.33l. Sweet Wateriin törmäsimme ensimmäisen kerran televisiosarja The Walking Deadissa, jossa tuotesijoiteltu olut oli selvästi näkyvillä zombilahtauksen yhteydessä. No, kun panimon olutta sitten tuli vastaan ravintolassa jokunen aika sen jälkeen, oli sitä pakko sortautua suosiollisesti markkinavoimien vietille ja maistaa. Silloin maistettu olut, Goin’ Coastal -niminen ananas-IPA, ei ihan…

Flip Flopped White Socked Strong Hopped White IPA

Flying Dutchman, Suomi. White IPA, 5.5%. Pullo, 0.33l. Pitkillä ja mukanokkelilla nimillään ihastuttanut ja etenkin vihastuttanut mustalaispanimo Flying Dutchman aloitti muutama vuosi takaperin pelin vahvasti mielenkiintoisilla oluilla, mutta ne ehdottomat hitit jäivät uupumaan. Nyt tuntuu että lentävän hollantilaisen purjeissa ei enää ole samalla lailla tuulta, sillä viime aikoina maistetut oluet eivät pääsääntöisesti ole enää olleet…

Pikainen klonkutus Turusta

Ummikot käväisivät taas kotimaan suosikkikaupungissaan, Suomen Turussa. Yleensä olemme käyneet Turussa syksyllä, mutta viime kerralla päätimme kokea Turun suven ensi visiitillä koska ovathan käytännössä kaikki Suomen kaupungit kesäkaupunkeja. Ihan suveen visiitti ei osunut, mutta onneksi Ummikoilla on suhteet kunnossa yläkerran Ukon kanssa, ja sovimme että tänä vuonna käännetään nupit 11:a jo aikaiseen. Tiedätte ketä kiittää…

Lyhyitä, latteita ja ylimalkaisia katsauksia. Osa 2.

Ummikot kävivät lomailemassa Helsingissä (kaukomatkailua: n. 16 kilometriä Ummikkovuorelta), ja tietenkin maistoimme muutaman oluenkin loman aikana. Uusia olutravintoloita emme ikävä kyllä ehtineet testaamaan, mutta vanhat tutut Vastarannan Kiiski Etu-Töölössä ja Angleterre Punavuoressa paljastuivat taas kerran oikein mukaviksi paikoiksi istua iltaa. Muuallakin kävimme toki, mutta nämä kaksi etenkin nostamme tällä kertaa esiin. Beat Box Tiny Rebel,…

Franz Josef & Dolden Sud

Franz Josef: Hopfmeister, Saksa. Helles/Vaalea lager, 5.1%. Pullo, 0.33l. Dolden Sud: Riedenburger Brauhaus, Saksa. IPA, 6.5%. Pullo, 0.33l. Olutkalenteri jatkuu. Yllättävää kyllä, tyyleinä on lager ja IPA! Suoraan sanottuna, vittu miten yksioikoinen kalenteri tämä on. Foodist on kyllä tehnyt rimanalituksen tämän kanssa. Molemmat oluet kaatuvat lasiin runsaasti vaahdoten, Dolden Sud IPA:na enemmän kuin Franz Josef…

Lyhyitä, latteita ja ylimalkaisia katsauksia. Osa 1.

Ummikoilta on pitkältä aikaväliltä kertynyt satunnaisia lyhyitä, latteita ja ylimalkaisia arvioita eri tilanteissa maistetuista oluista. Tässähän näitä on. Lisääkin kenties tulee joskus. Carnegie Porter Carlsberg Sverige, Ruotsi. Porter, 5.5%. Pullo, 0.33l. Perinteisen porter-reseptin mukaan tehty olut, joka käsittääksemme liittyy jotenkin Det Nya Carnegiebryggeriet -pienpanimon syntyyn, vaikka onkin Carlsbergin tuote. Tästä on olemassa myös maitokauppaversio, joka…

Savu India Pale Ale

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi. Savuolut/IPA, 5.9%. Pullo, 0.33l. Fuusio-oluista on puhuttu jo useamman vuoden ajan tulevana trendinä, mutta kovin isoksi tämä skene ei ole kasvanut ainakaan toistaiseksi, ellei jotain black IPA:aa laske fuusio-oluiden piiriin. Aina välillä kuitenkin tulee vastaan jänniä oluita, joissa otetaan rohkeasti elementtejä kahdesta tyylilajista ja ainakin yritetään luoda jotain uutta. Laitilan savuisa IPA…

Craft Beer Helsinki 2017

Ummikkojen olutkesän ja -vuoden kohokohtiin on jo useamman vuoden kuulunut Helsingin SOPP, ja viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Craft Beer Helsinki muodosti tänäkin vuonna toisen kohokohdan. Entistä isompi ja laajemman valikoiman tarjonnut tapahtuma oli tänäkin vuonna oikein onnistunut, vaikka lauantaina satoikin välillä vettä ja osalla panimoista oli liiankin paljon eioota myytävänä. Kuten viime vuonna, suoritettiin…

Mufloni Cascade Black Ale

Beer Hunters, Suomi. Black IPA, 6%. Pullo, 0.33l. Taas juodaan ylijäämävarastoista vanhenevia oluita, eli joulusta jäänyttä Muflonin mustaa IPA:aa. Parasta ennen -päiväys on tässä ihan kohta, joten jo nyt olut oli aavistuksen vaahtovammainen. Black IPA:han on tunnetusti ehkä hölmöin oluttyylin nimi, ja jotkut ovatkin ehdottaneet paremmaksi nimeksi cascadian black/dark alea, mikä olisi toki fiksumpi muttei…

ReDankulous

Founders Brewing Company, Yhdysvallat. Red ale/Imperial IPA, 9.5%. Pullo, 0.355l. Pienpanimokamppiksen oluet saavat hetken odottaa vuoroaan, sillä nyt on tarkan syynin alla mainion Foundersin ReDankulous… miksi nimi viittaa huumeisiin, sitä emme tiedä, sillä ainesosiltaan ihan perusolut on kyseessä. Etiketin mukaan siis. No, tiputetaan sitä märkää ja kassellaan mitä tulee… Lasiin ReDankulous kaatuu nättinä. Väri on…