Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi. American Pale Ale, 4.7%. Tölkki, 0.5l. Vaikka kesä on hiljaalleen pakkaamassa kimpsujaan ja kampsujaan matkatakseen eteläiselle pallonpuoliskolle, voi Mamban kolmasti kirottujen sanoitusten mukaan julistaa että vielä on kesää jäljellä, ainakin meidän tuopeissamme, johon kaatuu tänään yleensä jokseenkin kesäiseksi mieltämäämme oluttyyppiä, eli amerikkalaistyylistä pale alea, tällä kertaa a’la Laitila, jonka maskottina Tero Vaara…
Avainsana: pale ale
Sierra Nevada Pale Ale
Sierra Nevada Brewing Co., Yhdysvallat. Pale Ale, 5.6%. Pullo, 33cl. Maineikkaan Sierra Nevadan tuotokset ovat jääneet meidän tuopeillemme jopa rikollisen vieraiksi – ikävä kyllä osittain siksi, ettei paikallisessa Alkossamme ole kovin suurta valikoimaa kyseisen panimon tuotoksia. Muutamia kuitenkin on, ja Ummikko M sattui vastikään maistamaan juuri nyt tarkemmassa syynissä olevaa Pale Alea, johon hän tykästyi…
Päivi ja päivä Lintsillä
Ummikot viettivät eilen päivän Linnanmäellä kahdestaan. Joo, aikuiset ihmiset ja vielä jaksavat moista. Tsk tsk, miten lapsellista, yms. jne. o.s.v. muuta paheksuvaa. Mutta käytiinpä silti ihan ilman jälkikasvua tai sukulaismukuloita, ja käydään ensi kesänäkin. Eihän Lintsillä jaksa koko päivää pyöriä ilman lounastaukoa, ainakaan näin ikäihmisenä, joten muutaman tunnin höykyytyksen jälkeen suuntasimme ravintola Jarrumieheen nauttimaan pikkunaposteltavaa…
Mufloni IPA
Beer Hunters, Suomi. IPA, 4.5%. Pullo, 33cl. Kesä, kesäilta, auringonlasku ja IPA. Kas siinä oiva yhdistelmä, etenkin näin keskikesän juhlan aikaan. Mufloni IPA oli itse asiassa ollut säilössä otollista hetkeä varten jo jonkun aikaa, ja nyt vasta tuli sellainen fiilis että perehdytäänpä toiseen Porin Beer Huntersin olueeseemme. Ensimmäinenhän oli Mufloni Aamupala Stout, joka sai osaltamme runsaasti…
Keisari 66
Nokian Panimo, Suomi. American Pale Ale, 4.2%. Tölkki, 0.5l. Founder’sin All Day IPAa googletellessa sattui muutamassakin olutblogissa vastaan vertailu kotimaiseen Keisari 66-olueeseen, joten koska All Day IPA saavutti suuren suosion molemmilla, oli tämäkin testattava hetimiten. Se siitä johdannosta, oluen kimppuun… Olut kaatuu tölkistä tuoppiin n. sentin paksuisen vaahtokerroksen kera, joka jättää pinnalle pientä röpelöä mutta…
All Day IPA
Founders, USA. IPA, 4.7%. Pullo, 355ml. Founders on tuttu jo useamman eri oluen muodossa, useimmat niistä melko vahvoja: Imperial Stout taisi olla yli 10%:n tujaus. Sekä IPA:t, että tummemmat tältä jenkkiläiseltä pienpanimolta ovat olleet mieleemme, eli nyt sitten taas jänskätään, voittaako panimotaituruus markettivahvuuden – tosin ennakkoon laitamme varovaisesti rahaa likoon ensimmäiselle vaihtoehdolle, sillä on vaikea…
Marston’s Old Empire
Marston’s, Englanti. IPA, 5.7%. Pullo, 0.5l Tampereen Klubilla oli musiikkimestaksi yllättävän hyvä olutvalikoima, joista yksi testaamatta jääneistä oli Marston’sin Old Empire-IPA. Two Tree Porter testattiin samaisella Klubilla, joten jatketaan teemaa Tampere Strikes Back, kotoa käsin siis. Vaahtoa tässä IPA:ssa on kohtalaisesti, jättää lasin reunalle vähän pitsiä. Vaahto on hyvin valkoista, ja jättää ohuen kerroksen oluen…
Ginger Pale Ale & Das Echte Dunkel
GINGER PALE ALE (Little Valley Brewery, Englanti. Pale Ale, 4%) Tuoksu & Väri Mukavan samea ja hapokas, siiderimäisen kullankeltainen olemukseltaan. Limumainen vaahto. Tuoksuu vahvasti simalle, mutta humalaakin on. Inkivääriä ja sitruunaa myös. Humalan ansiosta tuoksuu mausteisuudestaan huolimatta oluelle. Maku & Suutuntuma Maku yllättävän hapan ja kitkerä, muttei IPA-tyylin humaloitua. Samea maku, maussa ei tunnu hajun…