Kuten tapanamme on, lähti Ummikkopariskunta jokakuukautiselle tuuletuskierrokselleen armaan pääkaupunkimme ytimeen, jossa agendalla oli leffa, levyostoksia, päivällinen ja muutama olut. Totuttuun tapaan aloitimme Kampin Rotterdamista pienen muttei kovin kevyen lounaan merkeissä. Ja lounasjuomana toimi totta kai Iso O eli omenalimonadi. Tai siis olut. Ummikko M valitsi sokkona U-Boat -nimisen porterin, joka paljastuikin BrewDogin ja Victory Brewing Co.:n yhteistuotokseksi, eli Atlantin ylittävää tummien vesien kyntöä. Varsin mukavan mämmisen tummasta ja kotikaljamaisesta tuoksusta puuttui savuisuus, jota pulloon kirjoitettu ”smoked porter” lupaili. Maku seurasi samoja askelmerkkejä: tuhti, tumma, hapokas, mutta savuisa ei millään. Muuten varsin hyvä olut, vaikka korkea alkoholiprosentti (10%) tuntuikin, mutta U-Boatissa oli häiritsevä sapekas sivujuonne, joka laski pisteitä; hiukan pehmeämpänä olisi ollut parempi. Ummikko N luotti perinteisempiin aleihin ja otti Salopian Breweryn marketeistakin löytyvän Darwin’s Origin -bitterin. Harmillista kyllä, aivan liiallinen vetisyys latisti hedelmäisen ja tunkkaisen greippisellä tavalla humalaisen tuoksuisen oluen jossa oli miellyttävän katkera ja sitruksinen jälkimaku. Runko vain oli ihan liian heikko, toi mieleen hiukan BrewDogin matala-alkoholisen Nanny Staten. Maussa oli myös aavistus red alemaisuutta. Tukevampana olisi voinut olla todella hyvä ja helppo bitter, mutta tälläisenään oli aivan liian laimea.

Haettuamme illan audiovisuaalisen viihteen takaavat piletit eli elokuvaliput päätimme juhlistaa suursaavutusta… oluella! Siirryimme Stone’siin, jossa molemmat ottivat hanassa olleen Malmgårdin Proto #6-stoutin. Tuoksu oli leipäisä, tumma ja mukavan pehmeä, jopa samettinen. Suutuntuma puolestaan oli tuoksuun nähden yllättävänkin hapokas, mutta maku oli tuoksun mukaisesti tumma, samettinen, pehmeä pahimman hapokkuuden laskettua, ja tasapainoisesti paahdettu. Jälkimaussa oli selkeää, kuivaa humalaa jossa oli myös aavistus tummaa paahtoa. Proto #6 pääsi yllättämään olemalla päivän maistelun selkeästi paras olut!

Elokuvan (joka muuten oli Sin City: A Dame To Kill For, jos joku ei mukanokkelasta tittelistä sitä päätellyt) ja ruokailun jälkeen siirryimme Kitty’s Public Houseen, jossa aluksi otimme yhdessä pullon Ballast Point Brewing Companyn Victory At Sea -imperial stoutia. Hiukan vikatikki hyvän ja täyttävän aterian jälkeen: vahva ja tuhti imperiali ei oikein ollut sitä mitä nyt haettiin. Tuoksu oli tumman suklainen, kahvinen ja runsaan paahdettu. Maku oli hyvin jyty ja tumma kahvisella tavalla. Alkoholi maistui läpi liikaakin ja antoi hiukan epämiellyttävääkin terävyyttä makuun. Kahvinen kuivuus, alkoholin suhteellisen vahva maku ja maltainen makeus yhdistyivät välillä tavalla joka toi mieleen barley winen. Pullon lupailemaa vaniljaa mausta ei löytynyt. Totta puhuen teki tiukkaa saada kolmen vartin pullo juotua kahteen pekkaan, sen verran tuhti ja täyteläinen juoma oli kyseessä.

Tässä vaiheessa funtsimme että lähtisikö lätkimään, mutta päätimme vielä nauttia jotain hiukan miellyttävämpää lopuksi, jottei tarvitsisi paha maku suussa lähteä kotiin päin. Ummikko M pysyi tummalla linjalla ja otti Roguen Mocha Porterin, joka oli tavallaan kuin kevytversio edellisestä: huomattavasti helpompi juoda ja muuten astetta kevyempi mutta silti mokkaisuutensa takia sukua Victory At Sea:lle. Ummikko N otti white IPA Honeyspot Roadin Two Roads Breweryltä, joka oli ihan hyvä perus-IPA, mutta vehnä-IPA:na kalpeni Hop Blancin rinnalla: Honeyspot Roadia ei tietäisi vehnä-IPA:ksi jollei etiketissä niin sanottaisi. Molemmat olivat ihan jees-luokan oluita, mutteivät mitään kovin erikoisia.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Martinlaakson Jyväsessä, jossa lopetimme illan Hoegaardenilla ja Guinnessilla. Hoegaarden on nyt vaan pirun hyvä, tölkki-Guinness puolestaan hyvin vetinen.

Seuraavana päivänä nautimme vielä Jyväsessä taas pienen muttei kovin kevyen lounaan, jonka yhteydessä perehdyimme Jyväsen Oktoberfest-tarjontaan, joka itse asiassa sisälsi paljon päällekkäisyyksiä Alkon vastaavan kanssa. Myös Alkon valikoimaan kuuluvan Prykmestarin Oktoberfestbier kärsi oudon metallisesta tuoksusta ja mausta, ja oli aavistuksen laimea. Tylsyydestään huolimatta ihan juomakelpoinen olut, joka sopi rasvaisen naposteltavan kanssa hyvin. Pitkälti samaa voi sanoa Saksalaisen pienpanimo Hössin Oktoberfestoluesta, joka ei kärsinyt metallisuudesta mutta oli muuten ehkä piirun verran tylsempi. Mutta eipä Oktoberfestoluet mitään kovin erityisiä yritäkään olla, joten ei niille suuria odotuksia tule kohdistettua. Ihan juotavia molemmat.