Brouwerij ’T Ij, Hollanti. Talviolut, 9%. Pullo, 0.33l.

Hauskasti nimetty ’T Ij on tuttu Helsingin Kampin Rotterdamin valikoimista, missä ko. panimon tuotteita on melko kiinteästi aina saatavilla muutamia nimikkeitä. Jos nyt ei erityisen loistavana panimona ole mieleen jäänyt, niin ei missään nimessä huononakaan.

Vahva Biere d’Hiver kaatuu lasiin vain nimellisesti vaahdoten, eikä oluen pinnalle jää ollenkaan vaahtoa. Väriltään olut on pronssiin vivahtavan ruskea, lämmin ja täyteläinen. Tuoksu on vahva, ja siinä todellakin tuntuu oluen valmistuksessa käytetty korianteri – ikään kuin tumma belgialeversio Hoegaardenista. Korianteri tuo raikasta mausteisuutta turpeanmakean käyneen hedelmäisyyden päälle. Jännä tuoksu, eikä missään nimessä huonolla tavalla.

Maku on ehtaa belgialea, joskin siinä tuntuu melko voimakkaasti lakritsainen maku – mikä ei yllätä koska korianterin ohella valmistuksessa on käytetyt lakritsia. Korianterin läsnäolo keskittyy ennen kaikkea tuoksuun, kun taas lakritsin rooli vain kasvaa maun edetessa kohti jälkimakua. Maun runko on melko pitkälti tyypillisen tumman belgialen, mutta jälkimaku erottaa Biere d’Hiverin joukosta edukseen. Ainoa ikävä puoli on hitaasti päätään nostava alkoholin polttelu. Muuten Biere d’Hiver on erittäin mainio, hitaasti nautittava jälkiruokaolut.

Dois Corvos Cervereija, Portugali. Milk stout, 6.8%. Pullo, 0.33l.

Nyt on vuorossa tähänastisen kalenterisisällön ylivoimaisesti siistein olut ainakin etiketiltään – leffajulistemainen kuva on nimittäin aivan hemmetin hieno. Ja kookossuklaamaitostout… nyt on kalenterin kovimman oluen titteli jaossa, mikäli kahden korpin panomiähet tajuavat tarttua siihen.

Lumiukolla on jännä vaahto: runsas vaahto on aluksi suklaamoussemaisen tummanruskeaa ja erittäin runsasta, höttöistä ja ilmavaa, mutta tiivistyy ajan myötä kermaiseksi, vaalean mokkaiseksi vaahdoksi joka jää juoman pinnalle. Omituista – ja hienoa! Väriltään olut on… musta. Mumumustststa.

Tuoksu. Noh, kahvia. Tummaa sellaista, ja paljon. Ja suklaata/kaakaota, tummaa sitäkin, ja paljon. Kookosta, joka on Allsorts-tyyliin makeaa, on tuoksussa läsnä vähän, mutta se mitä siellä on, toimii hyvin antaen ripauksen tarpeen olevaa makeampaa juonnetta tujuun tuoksuun. Tujuun mutta hyvään tuoksuun!

Onneksi maku lunastaa, olisi nimittäin vituttanut aivan suunnattomasti jos näin hieno ja ulkoisesti mainio olut olisi ollut huono. Mutta onneksi ei! Maku alkaa tymäkän kahvisena, mutta kehittyy kookosmaisuuden siivittämänä kohti aivan upeaa jälkimakua joka maistuu maitokreemitäytteiseltä suklaalta. Alussa on aavistus pelottavaa tuhkakuppimaisuutta ja jopa pientä viskimäisyyttä, mutta jälkimakuun mennessä oluen maku loiventuu oivasti, jättäen suuhun erinomaisen aidon suklaamaisen maun. Tästä jälkimausta ei vaan saa tarpeekseen!

Noh, nyt kävi niin että tähän asti kärkeä pitänyt Winter Gorilla joutui juuri syrjäytetyksi – Abominable Snowman on tähänastisen kalenterin paras olut, ja melko kirkkaasti vieläpä. ONNEKSI tämä lunasti loistavat lupauksensa oikeastaan täysin.