A Moor

Moor Beer Company, Englanti. Porter, 4.7%. Pullo, 660ml. Moor Beer Companylla on pilkettä silmäkulmassa. Nimi ”Moor Beer” tarkoittaa sananmukaisesti nummien olut tai nummiolut, mutta tietenkin ns. ovelasti myös ”enemmän olutta”. Ja oluen nimi A Moor puolestaan sanantarkasti ”nummi”, mutta myös Amor eli rakkaus. Ollaanpas sitä nyt olevinaan niin ovelia että että. Noh, ihan hauskaa leikittelyähän…

Laitilan Kievari Ameriikan Ale

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Suomi. American Pale Ale, 4.7%. Tölkki, 0.5l. Vaikka kesä on hiljaalleen pakkaamassa kimpsujaan ja kampsujaan matkatakseen eteläiselle pallonpuoliskolle, voi Mamban kolmasti kirottujen sanoitusten mukaan julistaa että vielä on kesää jäljellä, ainakin meidän tuopeissamme, johon kaatuu tänään yleensä jokseenkin kesäiseksi mieltämäämme oluttyyppiä, eli amerikkalaistyylistä pale alea, tällä kertaa a’la Laitila, jonka maskottina Tero Vaara…

Fuller’s ESB

Griffin Brewery, Englanti. Bitter, 5.9%. Pullo, 0.5l. Fuller’s-odysseiamme etenee seuraavaan etappiin, joka ei ole kyklooppien saari eikä edes Minoksen umpitunneli, vaan paljon kehuja saanut ja useampia palkintoja voittanut ESB, josta muutama suomalaisbloggaajakin on kirjoittanut kehuen. Olemme ikään kuin ottaneet asiaksemme maistaa jokaista Fuller’s-olutta johon törmäämme, ja onkin siis jo korkea aika perehtyä tähän helmeen. Itse…

Thatchers Gold

Thatchers Cider Co, Englanti. Puolikuiva omenasiideri, 4.7%. Tölkki, 0.5l. Markettien olutvalikoima kärsii ilman muuta 4.7%:n mielivaltaisesta rajasta, mutta silti hyvinvarustettujen markettien hyllyiltä löytyy joitakin todella hyviä oluita, kuten esim. Fuller’s London Black Cab Stout, ja useimmista löytyy ainakin Marsalkan, Kuohun tai Laitilan tuotteita, eli täysin juomakelpoista ja hyvääkin olutta. Siiderien kohdalla tilanne on huomattavasti heikompi,…

Fuller’s London Black Cab Stout

Griffin Brewery, Englanti. Stout, 4.5%. Pullo, 0.5l. Eilinen London Porter sai osakseen melkoista hehkutusta. Jokin aika sitten maistoimme Fuller’sin markettivahvuista tummaa, eli juuri nyt tarkemmassa syynissä olevaa London Black Cab Stoutia, joka – vaikka stout onkin – jäi mieliimme London Porterin ”pikkuveljenä”, oluena jossa oli paljon samaa kuin tuossa kerrassaan mainiossa oluessa. Koska meillä on…

Fuller’s London Porter

Griffin Brewery, Englanti. Porter, 5.4%. Pullo, 0.5l. Tämä helmi olueksi on mainittu jo muutamaan otteeseen tässä blogissa, ja muualla olemme nähneet sitä tituleerattavan maailman parhaaksi porteriksi – ja jossain jopa maailman parhaaksi olueksi. Ainakin jälkimmäisestä voinee olla montaa mieltä, tai binäärisen on/ei ole-asettelun ollessa kyseessä vain kahta jos ”jyrkkä ehkä” ei ole lukittava vastaus. Meidän…

Soppaillaanko? No Soppaillaan vaan!

Kesä, helteet ja loman viimeinen viikonloppu – kas siinä jo kolme hyvää syytä juoda muutama olut, ja kun Helsingissä vielä sattui olemaan Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuma samana viikonloppuna, niin siinähän oli se neljäs ja viimeinen hyvä syy uppoutua oluen humalaiseen ja maltaiseen syleilyyn. Nokkamme käänsimme siis kohti Helsinkiä ja kokkamme kohti SOPP:ia, tehden ennen…

Gwynt Y Ddraig Gold Medal Cider

Gwynt Y Ddraig, Wales. Puolikuiva omenasiideri, 7%. Pullo, 0.5l. Suorastaan hervottoman rumalla etiketillä (siis katsokaa sitä, mikä ihmeen pokemon siinä möllöttää!) ja kielisolmumaisella nimellä varustettu Gwynt Y Ddraig Gold Medal Cider on Alkon suppean, ja ikävä kyllä meidän mututuntumamme mukaan hitaasti mutta jatkuvasti suppenevan siiderivalikoiman uudempia tulokkaita. Paria muuta Gwynt Y Ddraigin siideriä Alkossa on/on…

Sierra Nevada Pale Ale

Sierra Nevada Brewing Co., Yhdysvallat. Pale Ale, 5.6%. Pullo, 33cl. Maineikkaan Sierra Nevadan tuotokset ovat jääneet meidän tuopeillemme jopa rikollisen vieraiksi – ikävä kyllä osittain siksi, ettei paikallisessa Alkossamme ole kovin suurta valikoimaa kyseisen panimon tuotoksia. Muutamia kuitenkin on, ja Ummikko M sattui vastikään maistamaan juuri nyt tarkemmassa syynissä olevaa Pale Alea, johon hän tykästyi…

Dark Alliance

Moor Beer Company, Englanti. Stout, 4.7%. Pullo, 660ml. Kampissa käydessämme päätimme tarttua tilaisuuteen ja shoppailla oluita Kampin K-Supermarketin valikoimista, joka on markettitasolla suorastaan hämmentävän hyvä. Ja löytyihän sieltä useampia kiinnostavia oluita, esim. Orkney Breweryn tuotteita, Fullersin oluita, yms. ja jne. Erityistä kiinnostusta herätti kuitenkin Moor Beer Companyn minimalistisen tyylikkäät etiketit sekä tavallista tuhdimpi pullokoko, jälkimmäinen…