Helsingin Suuret Oluet Pienet Panimot 2015

Kompaktin ja epäonnisen kesäloman huipentuma olivat tänä vuonna Helsingin SOPP-festarit. Ensimmäistä kertaa festareille oli mahdollista tehdä pöytävaraus, joka olikin niin kutkuttavan höperö ajatus että pistimme kaveriporukalla pöytävarausta menemään, ja niin sitten festarien vikana päivänä eli lauantaina Ummikot pääsivät vissiin ekaa kertaa elämässään yhtään millekään VIP-alueelle. Ensi alkuun kehaistaanpa järjestelyitä: pöytävarauksen lunastus toimi oikein mallikkaasti erittäin…

Oppigårds Everyday IPA

Oppigårds Bryggeri, Ruotsi. IPA, 4.6%. Pullo, 0.33l. Kesä on tullut, ainakin sateen määrästä päätellen, ja siksipä onkin aika siirtyä kesäisen oluen pariin – ja mikäs sen kesäisempää kuin IPA! Ruotsalainen Oppigårds on entuudestaan tuttu toisen IPA:n, India Tributen kautta, ja nyt on vuorossa markettivahvuista Everyday IPA:aa. Tuoppiin olut kaatuu niukalti vaahdoten, mutta jättää ihan herkullisen…

Postapokalyptinen siiderifestari

Ummikot päästettiin taas luolastaan ihmisten ilmoille, ja maailmanlopun kajossa (millä emme viittaa uuteen hallitukseen, vaikka toimiihan se siihenkin!) katsastimme uuden Mad Maxin sekä testailimme S-ryhmän tämänvuotisen siiderifestarin tarjontaa. Mad Max: Fury Road oli leffana huikea, varmasti parhaimpa toimintaleffoja vuosikausiin ja erikoistehostehässäkkänä esimerkillinen: kerrankin tehosteluomuksilla (ne autot!) oli MASSAA, ne vaikuttivat tonnien painoisilta metallihirviöiltä eivätkä painottomilta…

Rakki ja sen veli

Rakki: Panimo Hiisi, Suomi. APA, 4.5%. Pullo, 0.33l. Raivoava Rakki: Panimo Hiisi, Suomi. IPA, 6.2%. Pullo, 0.33l. Panimo Hiisi on saanut settinsä kuntoon: ei ainoastaan juomien puolella, joista pari maistamaamme ovat molemmat olleet täysin päteviä, vaan myös visuaalinen puoli on reilassa. Tyylikkään voimakkaat kuvat tuovat mieleen suomalaisen muinaisuskon, mihin myös tietenkin jo panimon nimi, ja…

Humala Padrun

Óllenaut Pruulikoda, Viro. IPA, 7.0%. Pullo, 0.33l. Vielä yhdet virolaiset oluet löytyi kaapista, ja ne pitikin juoda hetimiten pois – parasta ennen on jo ensi kuussa. Parasta Ennen pvm: ah mikä ihana tekosyy juoda alkoholia! Hyvin samea ja IPAksi melko tumma olut kaatuu lasiin erittäin runsaasti vaahdoten kuohkean hapokasta vaahtoa joka ei laskeudu kokonaan, vaan…

Iisalmi Pale Ale

Olvi, Suomi. IPA, 4.7%. Tölkki, 0.5l. Tässä taannoin Olvi julkaisi vitsikkäästi nimetyn IPAnsa, eli Iisalmi Pale Alen. Se on saanut kohtalaisen suopeita arvioita sekä olutkriitikoilta että tuttavapiiriltämme, joten pitäähän meidänkin testata onko Iisalmen kalpea alennusmyynti mistään kotoisin. Jos verrokkeina käytetään muita isojen panimoiden markettihyllyjen erikoisoluita, ei kilpakumppaneita oikein ole kuin Sinebrychoffin Brewmasters Collection, jotka olivat…

Houblon Chouffe

Brasserie d’Achouffe, Belgia. Double IPA/Tripel, 9%. Pullo, 0.75l. Tässäpä tuhti olut: yhdeksänvolttinen 0.75 litran leka joka on samalla sekä tupla-IPA että Tripel, eli jenkkityylistä humalaöveriä ja belgityylistä tuhtiutta lupailee. Ummikot saivat tämän pullon synttärilahjaksi eräältä kaverilta, ja vuosi sitten saimme samaista olutta lahjaksi eräältä toiselta kaverilta. Tämä on siis entuudestaan tuttu olut, mutta muistikuvat eivät…

Tampere sOi! Ja Kaljaa!

Helmi-maaliskuun taitteessa Ummikkopariskunta suunnisti taas vaihteeksi kohti Tamperetta, pääosin bändejä katsomaan, mutta myös olutta juomaan. Eli Onnibussilla Tampereelle aluksi, ja siellä sitten kaljan, ruuan ja ruman musiikin merkeissä mentiin pari päivää. Matkan päätarkoitus oli Tampere Bootboisin, eli Tampereen Oi!- ja skinheadporukan järkkäämät bileet, joissa tällä kertaa pääesiintyjänä oli brittiläinen Oi!-legenda Condemned 84. Tässä olisi kuva…

Monteith’s IPA & Black Crack (2014)

Monteith’s Brewing Co., Uusi-Seelanti. IPA, 5.5%. Pullo, 0.33l. Viron tuliaisia, Uusi-Seelantilainen IPA. Näissä oli päiväys juuri pari päivää sitten mennyt, joten ne priorisoitiin kaapista. Taitaa muuten olla ensimmäinen kosketus Konnun oluisiin! Maltilliset 35 IBU:a sisältävä IPA on tehty käyttäen Cascadea ja jotain nimettömäksi jäänyttä Uusi-Seelantilaista humalalajiketta. Väriltään olut on kalpean mutta silti täyteläisen kuparinen, ehdottoman…

Helsingin Olutbaarikierros

Eilen Ummikot osallistuivat muutaman kaverin järkkäämälle olutbaarikierrokselle Helsingin keskustan seutuvilla. Idea oli yksinkertaisuudessaan yksinkertainen: mennään ravintolaan, juodaan olutta, mennään toiseen ravintolaan, juodaan lisää olutta. Ja niin edelleen. Matkanjärjestäjät jakoivat kaikille myös kotitehtävälapun, johon tuli kirjata pientä huomiota juoduista oluista, mutta mistään ryppyotsaisesta touhusta ei tosiaan ollut kyse: ideana oli juoda kaljaa hyvässä seurassa. Ummikot lämmittelivät…