Black Magic Woman

Hornbeer, Tanska. Russian imperial stout, 10 %. Pullo, 0.33 l. Hornbeer on entuudestaan tuttu panimo, jonka oluet ovat vaihdelleet melko yhdentekevistä todella loistaviin. Etenkin tummien saralla on onnistumisia löytynyt, joten sikäli tälle oluelle on odotuksia. Melko överin kuuloinen: paahdettua mallasta, turvesavustettua mallasta, koivusavustettua mallasta ja runsaasti humalaa. Ans kattoo! Lasiin Black Magic Woman kaatuu vain…

Aurrera Stanitsa Bourbon Barrel Aged

Laugar Brewery, Espanja. Russian imperial stout, 11.2%. Pullo, 0.33l. Sitäpä voi taas miettiä mielekkyyttä arvioida tätäkään olutta, kun emme ole perusversiota maistaneet. Vaan se on kuules henkilökohtainen voi voi jos olet sitä mieltä ettei kannattaisi, sillä me nyt kuitenkin arvioimme tämän oluen. Eikä meillä ole kuolemanpelkoakaan. Lasiin tynnyriversio Aurrera Stanitsasta kaatuu oikeastaan täysin vaahtoamatta, eikä…

Barrel Aged D.O.R.I.S. The Destroyer

Hoppin’ Frog Brewery, Yhdysvallat. Imperial stout, 10.5%. Pullo, 0.65l. Viimeinen keväällä hankituista Hoppin’ Frogeista päätyy nyt arvioon – se jätettiin ihan tahallaan vähäksi aikaa kaappiin kypsymään, ja jouluaatto tuntui sopivalta hetkeltä nauttia tämä musta kulta. Hoppin’ Frogin Boris ja Dorishan ovat meidän ehdottomia suosikkejamme sekä tummien saralla, että ihan oluissa ylipäätään. Osa tynnyrikypsytetyistä johdannaisversioista jättivät…

Extended Barrel-Aged B.O.R.I.S. The Crusher 2019

Hoppin’ Frog Brewery, Yhdysvallat. Imperial oatmeal stout, 9.4%. Pullo, 0.355l. Takaisin hyppysammakon parissa, nyt varsinaisen erikoisversion merkeissä: pullossa todetaan että tämä on saanut kypsyä tynnyrissä peräti viisi kertaa kauemmin kuin perus-tynnyrikypsytetty versio. Jaapa jaa! Sikäli suhtautumisemme on ehkä vähän skeptinen, että juurikin tuo perus-tynnyrikypsytetty versio on tähän mennessä ollut ainoa pettymyksen aiheuttanut Hoppin’ Frog! Lasiin…

Q.O.R.I.S. The Quasher

Hoppin’ Frog Brewing Co., Yhdysvallat. Russian quadruple stout, 15.7%. Pullo, 0.355l. Takaisin hyppysammakon kaikentuhoavassa huomassa: nyt kaivoimme kaapista sen kaikkein voimakkaimman sammakon jota De Bierliefhebberin kaupasta sai tilausta tehdessä. Ja tässähän kyllä sitä potkua riittää, vahvuuden ollessa melko huimat 15.7%. Tämä ei kuitenkaan ole tynnyrikypsytetty olut, mutta on etiketin mukaan reilusti humaloitu sekä kuivahumaloitu, joiden…

Barrel Aged B.O.R.I.S.

Hoppin’ Frog Brewing Co., Yhdysvallat. Imperial oatmeal stout, 9.4%. Pullo, 0.65l. Hyppysammakkosavottamme jatkuu: nyt on vuorossa aiemmin suitsutetun B.O.R.I.S. -imperial stoutin tynnyrikypsytetty versio. Pullossa ei sanota sen tarkemmin millaisissa tynnyreissä tätä on kypsytetty kuin epämääräinen ”whiskey barrels”, mutta eiköhän tämä tuhti ole. Tosin, lasiin tämä kaatuu selkeästi kevyempänä kuin muut Hoppin’ Frogit. Vaahtokin on alusta…

Barrel Aged T.O.R.I.S. The Tyrant

Hoppin’ Frog Brewing Co., Yhdysvallat. Russian imperial oatmeal stout, 13.8%. Pullo, 0.65l. Lisää Hoppin’ Frogia. Viimeksi ollessamme hyppysammakkomoodissa arvostelimme perusversion T.O.R.I.S. The Tyrant -oluesta, nyt on vuorossa barrel aged -versio siitä, jota on kypsytetty bourbon-tynnyreissä. Jännä nähdä mitä se tekee tämän mustan kullan maulle – voiko täydellisestä parantaa, tai pystyykö näin mainio panimo pilaamaan oman…

T.O.R.I.S. The Tyrant

Hoppin’ Frog Brewing Co., Yhdysvallat. Imperial Russian oatmeal stout, 13.8%. Pullo, 0.65l. Herranen aika, mikä sieltä oikein tulee! No Toorishan se sieltä, eli Yhdysvaltalaisen Hoppin’ Frogin Triple Oatmeal Russian Imperial Stout – viime viikolla arvioidun B.O.R.I.S.-oluen isoveli, joka on huomattavat 4.4% vahvempi. Oletamme, että kaikki nämä (X).O.R.I.S. -oluet ovat samasta perusreseptistä tehtyjä variaatioita. Oli miten…

B.O.R.I.S. The Crusher

Hoppin’ Frog Brewing Co., Yhdysvallat. Imperial Russian oatmeal stout, 9.4%. Pullo, 0.355l. Vanha hyvä ystävä, joskaan ei aikaisemmin arvioitu. Ummikot ovat maistaneet muutamaakin Yhdysvaltalaisen Hoppin’ Frogin tummaa vahvaa B.O.R.I.S.- ja D.O.R.I.S. -sarjoista, ja kun nyt tilausta De Bierliefhebberiltä tehdessä huomasimme heillä olevan useampia panimon oluita varastossa, tilasimme kaikkia. Eli nyt on sitten Hoppin’ Frog -arviota…

Funeralopolis

Laugar Brewery, Espanja. Russian imperial stout, 10%. Pullo, 0.33l. Nyt soi tuomio yllä maan, hautajaissaatossa kaupungit vajoavat kuolemaan, kun koronakello raikaa, kuolon viikatteen tummaa taikaa. Juuri niin, Ummikotkin ovat eristäytyneet Ummikkovuorelle julistamaan tuomiota, tällä kertaa vuorossa bändiaiheinen Doom Series -sarjan Funeralopolis-olut: kunnianosoitus rankan psykedeliadoomin isolle nimelle Electric Wizardille. Kymppivolttinen imperial. Kyllähän sen tietää millainen se…